Vähän väliä (V/ä/h/ä/n v/ä/l/i/ä) :näyttämön mediaalisuus ja kosketuksen arkkitehtuuri

VÄHÄN VÄLIÄ – näyttämön mediaalisuus ja kosketuksen arkkitehtuuri on esittävien taiteiden skenografian tutkimuksen taiteellinen, tekijälähtöinen väitöstutkimus Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (Aalto-ARTS) Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolle. Tutkimus käsittelee näyttämön, mediaalisuuden ja kosketuksen suhteita sekä videoprojisoidun kuvan kokemuksellisuutta aistisuuden ja ruumiillisen havaitsemisen kannalta. Kysyn tutkimuksellani, miten mediaskenografiat muodostuvat kokemuksellisiksi tiloiksi ja tilanteiksi. Millä tavoin nykyskenografian mediaaliset käytännöt määrittävät aistinvaraisen kokemuksellisuuden ja ruumiillisen havaitsemisen rakenteita? Keskeiset kysymykseni koskevat mediateknologian ja aistinvaraisen esteettisen kokemuksen suhdetta. Pohdin taiteellisen työskentelyni kautta muodostuneita kysymyksiä mediavälitteisten projisointien kokemuksellisuudesta erittelemällä näyttämön, mediaalisuuden ja kosketuksen suhteita ja niiden merkitystä skenografialle ja sen tutkimukselle. Pohdin, millaisesta näkyvyydestä videoprojisoinnein operoivassa skenografiassa on kyse. Näitä tutkimukseni keskeisiä kysymyksiä käsittelen eri näkökulmista väitöstutkimukseni taiteellisissa osioissa ja monografiamuotoisessa kirjallisessa osiossa. Erityisesti pyrin selvittämään, millä tavoin esitystilan videoprojisoinnit jäsentyvät eletyn, ruumiillisen havaitsemisen kannalta osaksi nykyskenografian käytäntöjä. Väitöstutkimukseni koostuu kirjallisesta osiosta ja kuudesta taiteellisen työskentelyn muodossa tapahtuneesta osasta. Olen visualisointut esitykset Mielipuolen päiväkirja (2004) –, Bodies Are No Good (2005) – ja Eloonjääneet (2007) tutkimustani silmällä pitäen lähestymällä videoprojisointeja tapauskohtaisesti eri tavoin skenografisena mediumina. Väitöstutkimukseni kolme muuta taiteellista osaa ovat esityskontekstista irrallaan toteutetut kokeilut ja installaatiot: video oli/täällä (2006), performatiivinen luentoinstallaatio Fantasma-koreja/Phantasm baskets (2011) sekä näkyvyyden ja näytön (screen) teemoihin liittyvä laboratoriokokeilujen sarja Sensable Screening – experimenting staging as visibility (2013). Taiteellis-tutkimukselliset lähtökohtani kytkeytyvät projisoitua kuvaa ja videoprojisointeja keskeisenä osanaan käyttäviin taiteen tilallisiin muotoihin, joissa eletty ja liikkuva ruumiinkuvallisuus sekä katsojan havaitsemisprosessi ovat keskeisiä esitystilanteen tai teoksen muodostumista määritteleviä lähtökohtia. Tutkimukseni taustalla vaikuttaa käsitys skenografiakäsitteen laajenemisesta. Laajentuneen skenografiakäsitteen pohjalta ymmärrän skenografian katsojan kokemusta aktivoivana tilallisen dramaturgian strategiana. Lähestyn skenografiaa tapahtumallisen tilan ja lavastustaiteen tapahtumaluonnetta koskevien näkemysten pohjalta tapahtuman, kokemuksen ja toiminnan termein. Niin ikään koen perinteisen skenografia-käsitteen vastaavan vaillinaisesti tilanteeseen, jossa esittävien taiteiden uusiin toiminta-alueisiin lukeutuvat näyttämö- ja esitystaiteen ohella myös muut esitykselliset, ruumiillisesti koetut ympäristöt. Uudenlaisiin skenografisiin ympäristöihin lukeutuvat fyysisen tilojen rinnalla erilaiset mediatilat ja virtuaaliympäristöt sekä fyysisen tilan ja mediatilojen yhdistelmät. Taiteellisten osien kautta tutkimukseni kiinnittyy nimenomaan viime mainittuihin – fyysisen tilan ja mediatilan yhdistelmiin. Uusien mediateknologisten mahdollisuuksien myötä skenografian taiteelliset ja tutkimukselliset polttopisteet kytkeytyvät yhä tiiviimmin havainnon ja läsnäolon kysymyksiin. Medioiden ja näyttämön suhteita koskevat kysymykset ovat muodostuneet skenografian kannalta keskeisiksi tavoin, jotka edellyttävät tulkinnan ja merkityksenmuodostuksen prosessien avaamista erityisesti ruumiillisuuden ja aistinvaraisen kokemuksellisuuden kannalta. Yhdistän tutkimuksessani taidelähtöisen tutkimuksen mediateoreettiseen pohdintaan. Kirjoitukseni teoreettiset viitepisteet kiinnittyvät kahtaalle: kosketusta ja mediaalisuutta käsitteleviin pohdintoihin. Pyrin osoittamaan, että niin mediaalisuuteen kuin kosketukseenkin sisältyy tietynlainen välitteisyys – kahden välissä oleminen – ja samalla niitä kumpaakin määrittää tietty välittömyydeltä vetäytyvä elementti. Tämä on kuitenkin pitkälti jäänyt erittelemättä, sillä länsimainen filosofia on alkuhämäristään asti kiinnittynyt ”aistimukseen yleensä” ja aivan erityisesti näköaistimukseen. Painotan tutkimuksessani mediasensitiivistä näkökulmaa, jonka nojalla mediateatterillinen kokemus jäsentyy etäisyyden ja intimiteetin samanaikaisuuden dynamiikkana, joka – samalla kun se tuottaa murtuman kokijan ja koetun välillä – säilyttää havaitsemiskokemuksen osapuolten välisen jännitteen ja pitää niitä toinen toisensa otteessa. Vastaavanlainen yhteen tuovan eron jännite leimaa kosketusta, kuten Maurice Merleau-Pontyn katseen ontologian pohjalta esitän. Tällöin keskeisiksi teemoiksi muodostuvat aistiherkkyys ja aistimisen kaksisuuntaisuus, jossa on kyse silmän, mielen ja ruumiin tavoista koskettaa ja tulla kosketetuksi. Mediasensitiivisyyden teemaa käsittelen Aristoteleen aistisuutta koskevien pohdintojen ja Maurice Merleau-Pontyn katseen ontologian pohjalta. Tällöin keskeisiksi teemoiksi muodostuvat aistiherkkyys ja aistimisen kaksisuuntaisuus, jossa on kyse silmän, mielen ja ruumiin tavoista koskettaa ja tulla kosketetuksi. Merleau-Pontyn pohjalta skenografiassa tulee huomioiduksi katseenvaraiseen logiikkaan perustuvan katsomisen tavan ja ruumiillisuuteen palautuvan, tietyllä tapaa ylijäämänä havaitun piirissä koettavaksi tulevan havaitsemisen yhteisvaikutus – kosketuksen arkkitehtuurin aistinen puoli. Katse ja kosketus jäsentyvät limittäisiksi ja rinnakkaisiksi havaitsemisen muodoiksi. Tältä pohjalta elävän ja medioituneen läsnäolon ero näyttämöllä jäsentyy hienovaraiseksi yhteispeliksi karkean vastakkainasettelun sijaan. Toisen pohdintojeni keskeisistä kehyksistä muodostaa monitahoinen media-käsite johdannaisineen. Tarkastelen tutkimuksessani mediaalisuutta näkökulmasta, jossa mediat kytkeytyvät sekä merkityksenmuodostuksen prosesseihin että aistimusten välittymiseen. Mediaalisuutta koskevissa pohdinnoissa nojaan erityisesti Samuel Weberin esittämiin, Walter Benjaminin kääntämisen teorian pohjalta esittämiin tulkintoihin mediaalisuudesta virtuaalisena kyvyn ulottuvuutena. Tutkimukseni näkökulmasta mediateatterillinen kokemus muodostuu ensisijaisesti katsoja-kokijan ruumiillisessa havainnossa tapahtuvana omana, henkilökohtaisena ja samanaikaisesti monikollisena ja jaettuna kokemuksena. Aistinvaraisen kokemuksen jäsennysten nojalla käy ilmi, että eletyn kokemuksen ydin – havaitseva ruumis itse – on mediaalinen. Näitä jäsennyksiä olen tutkinut taiteellisten projektieni kautta tapauskohtaisesti eri näkökulmista. Erityiskysymysten kautta pyrin osoittamaan mediaalisuuden pohdintojeni yhteyksiä myös laajempaan esityksellisten taiteiden alueeseen.