Towards Systematic Integration of Participatory Knowledge in Land-use Planning Practice

Osallistumisen käytäntöjä maankäytön suunnittelussa on kehitetty mahdollistamaan paikallisen, kokemuksellisen tiedon sekä palautteen kerääminen suunnitteluun. Osallistumista on tutkittu laajasti sen osalta, edistääkö se yhteistyötä suunnittelijoiden ja osallisten välillä, ja lisääkö se osapuolten välistä yhteisymmärrystä sekä suunnittelupäätösten legitimiteettiä. Käytännön suunnittelun osalta on kuitenkin edelleen harvinaista, että osallistieto kytkettäisiin systemaattisesti ja läpinäkyvästi osaksi suunnitteluprosesseja, ja osallisille jää epäselväksi, miten heidän mielipiteensä muokkasivat suunnittelun lopputuloksia. Suunnittelu tapahtuu tiedon ja toiminnan rajapinnassa, ja tietäminen on sosiaalisesti rakentunutta, hajautunutta ja kontekstisidonnaista. Siksi tehokas ja vallitsevan ympäristön huomioiva maankäytön suunnittelu vaatii paikallisyhteisöihin sitoutuneen laajan tietopohjan tavoittamista. Suunnittelijoiden ja suunnitteluorganisaatioiden odotetaan tuottavan tietoa yhteistyössä monipuolisen osallisjoukon kanssa, joihin suunnittelu tulee vaikuttamaan. Tämä viiteen artikkeliin pohjautuva väitöskirja tarkastelee osallistiedon integroimista ja hyödyntämistä osana maankäytön suunnittelun käytäntöjä sekä poliittista päätöksentekoa. Monimenetelmäinen ja useista perspektiiveistä aihetta tarkasteleva työ tutkii osallistumisen kautta kerättävää asukastietoa sekä yleisellä tasolla että osallistuvan paikkatiedon (PPGIS) näkökulmasta. Työssä tutkitaan käytäntöjä ja näkemyksiä, joiden valossa suunnittelijat ja päättäjät keräävät, jakavat, hyödyntävät ja viestivät asukastiedosta. Tutkimukset valottavat miten näitä käytäntöjä voidaan kehittää suunnittelijoiden, poliitikkojen ja osallisten kokemusten pohjalta, ja tarkastelevat miksi erot teorian ja käytännön välillä ovat merkittäviä. Ratkaisuja systemaattisempaan osallistiedon integroimiseen kehitetään ja testataan yhdessä käytännön suunnittelutyötä tekevien kanssa. Tuloksia käsitellään suunnitteluteorian kontekstissa, hyödyntäen myös teoreettisia kehystyksiä tiedon hallinnan teorioista sekä toiminnasta ja vallankäytöstä julkisorganisaatioissa. Väitöskirjassa esitetään seuraavat keskeiset löydökset. Ensiksi, keskeinen haaste osallistiedon systemaattiselle integroimiselle on tehdä hiljaisesta tiedosta eksplisiittistä. Monipuolisen tietämisen mobilisoiminen monipuoliselta osallisjoukolta osaksi suunnittelukäytäntöjä on jatkuva haaste, jossa neuvotellaan aina uudelleen valtasuhteita ja osallisten episteemistä auktoriteettia. PPGIS voi tukea prosesseja laajalla, hajautuneella paikallistiedon kartoituksella, joka ideaalitilanteessa tarjoaa pohjan syvällisemmälle hankekohtaiselle vuorovaikutukselle. Toiseksi, osallistiedon systemaattisen integraation kehittäminen vaatii paikallista, kontekstisensitiivistä ja iteratiivista kehittämistä joka tukee yksittäisten suunnittelijoiden ja tiedon käyttäjien toimijuutta sekä vuorovaikutteista oppimista organisaatiossa. Tavoitteena tulee myös olla lisätä eri ryhmien välistä luottamusta. Viimeiseksi, jotta olosuhteet mahdollistavat osallistiedon systemaattisen integraation kehittämistä, täytyy seuraavien toteutua: tarvitaan saavutettava tekninen infrastruktuuri tiedon jakamiselle; riittävät organisaation ja sen jäsenten kyvykkyydet; organisaatiokulttuuri, jossa myös johto arvostaa osallistietoa, ja viimeiseksi yksilöiden toimijuutta ja intoa kehittää suunnitteluprosessien tiedonhankintaa. Verkostot voivat jonkin verran täydentää näitä edellytyksiä, mutta ainoastaan kehittäminen, joka johtaa itsenäisten kyvykkyyksien kasvamiseen ilman verkostojen osallisuutta, voi fasilitoida kestävästi tiedon integraatiota ja laajempaa hyödyntämistä pitkällä aikavälillä.