Tasapainoa tavoittamassa - Lavastajan ammatillinen asiantuntijuus fiktioelokuvatuotannon ennakkosuunnittelun valtakäytännöissä

Tutkimuksessa tarkastellaan lavastajan ammatillista asiantuntijuutta fiktioelokuvan tuotantokulttuurissa autoetnografista menetelmää soveltaen. Elokuvalavastajan tulisi luoda teokseen maailma, jossa tarinan tapahtumat ovat uskottavia. Lavastukselliset elementit, maisemat ja tilat kertovat tarinan maailman kulttuurista, arvoista, ihanteista, tunteista, menneisyydestä ja sen toimijoille mahdollisista tulevaisuuksista. Lavastajan on sitä varten selvittävä itselleen mistä tarinassa on sen syvätasolla kysymys. Mikä on tarinan merkitys? Tässä tutkimuksessa tutkija-lavastaja tutkii tuotannon valtakäytäntöjä omakohtaisesti koetun toisteisuuden ja vaientamisen lähtökohdista käsin. Tutkimustyön tavoitteena on tuoda esiin ja ymmärtää sekä lavastajan että lavastajaa määrittelevien vallankäyttäjien piilotajuisia uskomuksia, odotuksia ja oletuksia. Tutkimuslöydöksinä esitellään viisi toistuvaa "totuuden narratiivia". Niiden todetaan läpäisevat elokuvakulttuuria ja vaikuttavan tekijöiden valintoihin. Totuusväittämien havaitaan kuitenkin olevan paradoksaalisia suhteessa reaaliseen tekemiseen ja toimintaan. Analyysissä julkisia narratiiveja ja kehollista tekijäntietoa kontekstualisoidaan suhteessa elokuvantekemistä laajempiin vallankäytön ilmiöihin yksilöstä ryhmään, kulttuuriin, yhteiskuntaan ja materiaaliseen ympäristöön. Valtakäytäntöjä tarkastellaan sekä lavastaja-tutkijan että lavastajuutta määrittelevien tahojen tarpeiden odotushorisonteista käsin. Tutkimusaineistoina ovat lavastaja-tutkijan lavastussuunnittelua koskeva työpäiväkirja sekä tutkimusta varten tehdyt ohjaaja-, tuottaja- ja lavastajahaastattelut. Oheisaineistoina on käytetty valittujen elokuva-alan rahoitus- ja koulutustahojen julkaisuja. Tulkinnassa tukeudutaan kolmeen systeemiteorian keskeiseen paradigmaan sekä Niklas Luhmannin ekologisen kommunikaation teoriaan. Tutkimuksessa havaitaan elokuvan valtakäytäntöjen nousevan yhteiskunnallisista vallankäytön ilmiöistä ja olevan symmetrisiä niiden paradigmaattisten mallien kanssa. Tämän tutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että tekemisen käytännöt uusintavat teosten kerronnassa vallankäytön paradigmaattisia malleja. Tutkimuksen pyrkimyksenä on lisätä tietoisuutta elokuvantekemisen kulttuurissa vaikuttavista piilotajuisista paradigmoista. Systeemiajatteluun tukeutuen tutkimuksessa väitetään, että tiedostamisen kautta avautuvat uudet valinnan mahdollisuudet ja joustavammat, moninapaiset paradigmat.