Sijoiltaan: Pakolaisuuden arkeologiaa, näyttely Oulun taidemuseossa (taiteilija)

Tutkimustuotos: Taiteellinen julkaisu ja ICT-julkaisuExhibitionArt in coproductionvertaisarvioitu

Abstrakti

Sijoiltaan-näyttely on syntynyt uudenlaisessa yhteistyöprojektissa, jossa tutkijat ja taiteilijat ovat työstäneet sitä, miten toisen maailmansodan pakolaiset ja evakot ovat tulleet hyväksytyksi tai torjutuksi uusissa yhteisöissään, millainen prosessi pakolaisuus on yksilöiden ja yhteisöjen elämässä ja millaisia kertomuksia muisti niistä rakentaa. Tekijät ovat syventyneet arkistomateriaaliin, pakolaisten ja evakkojen muistitietoon sekä evakkokirjailijoiden kaunokirjallisiin teoksiin. Aineistot ovat osa laajempaa tutkimushanketta ‘Tunnustuksia: Pakolaisuuden hankalat historiat ja muistamisen kulttuurit’; hanketta rahoittaa Suomen Akatemia vuosina 2017–2021. Pakolaisuuden kerroksia kuvaavat taideteokset on toteutettu sekä aineistojen että tutkimuksellisten tulkintojen pohjalta.

Näyttelyn taiteilijat ovat taidemaalari Antero Kahila ja muusikko, runoilija Kirsi Poutanen, kuvataiteilija Mika Karhu, Aalto-yliopiston elokuvaleikkauksen professori Anne Lakanen ja elokuvaaja Tahvo Hirvonen, kuvanveistäjä Heli Ryhänen, kuvanveistäjä Anssi Taulu ja taidemaalari Kari Vehosalo sekä Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen opiskelijat Sevgi Eker, Vilja Harjamäki ja Menni Renvall. Hankkeessa ovat olleet mukana Oulun yliopiston tutkijat FT Outi Autti (sosiologia), FM Saara Intonen (kulttuuriantropologia), dosentti, FT Seija Jalagin (historia), FT Ilmari Leppihalme (kirjallisuus) ja FT Hanna-Leena Määttä (kirjallisuus).

Näyttelyn yhteistyökumppanit: Suomen Akatemia, Oulun yliopisto ja Karjalan Sivistysseura ry.
Julkaisun otsikon käännösThe Escape
AlkuperäiskieliSuomi
JulkaisupaikkaOulu
TilaJulkaistu - 29 helmik. 2020
OKM-julkaisutyyppiF2 Julkaistut taideteosten osatoteutukset
TapahtumaSijoiltaan: Pakolaisuuden arkeologiaa - Oulun Taidemuseo, Oulu, Suomi
Kesto: 29 helmik. 202026 huhtik. 2020
https://www.ouka.fi/oulu/luuppi/menneet-nayttelyt
https://www.ouka.fi/oulu/luuppi/sijoiltaan

Field of art

  • Nykytaide

Sormenjälki

Sukella tutkimusaiheisiin 'Sijoiltaan: Pakolaisuuden arkeologiaa, näyttely Oulun taidemuseossa (taiteilija)'. Ne muodostavat yhdessä ainutlaatuisen sormenjäljen.

Siteeraa tätä