Sattuma taiteen tapahtumisen välineenä

Jari Jula

Tutkimustuotos: Doctoral ThesisMonograph

Abstrakti

Sattuma on käytetty termi taidepuheessa. Taiteilijat käyttävät termiä omaa työskentelyään, kriitikot taiteilijoiden teoksia, kuvatessaan. Ajatus lienee, että sattuman käsitteeseen vetoamalla on ilmaistavissa jotain olennaista niin taiteellisesta työskentelystä kuin taideteoksesta. Se, mitä kukin sattumalla tarkoittaa, jää teksteissä kuitenkin epäselväksi ja termin sattuma käyttö on monenkirjavuudessaan sekavaa. Tutkimuksessani kysyn, millainen on sattuma taiteen tapahtumisen välineenä. Pidän sattumaa oleellisena osana onnistuneeksi koettua taiteellista tekoprosessia, se on taiteilijan keino yllättää itsensä. Tekeytyvä teos puhuu tekijälleen sattuman värähdellessä siinä. Tutkimukseni sisältää sekä taiteellisen että teoreettisen osan. Taiteellisen osan kaksi näyttelyä Ei-mikään ja Jokin muodostavat yhdessä yhden täysipainoisen taiteellisen prosessin. Teoreettisessa osassa jaan sattuman ehtojen esiintuomista silmälläpitäen taiteellisen työskentelyn ei-minkään ja jonkin vaiheisiin. Tämän tarkoituksensa ohella kyseinen jako on paras löytämäni jako kuvaamaan omaa työskentelyäni. Teoreettisen osan keskeinen lähteeni on Aristoteles. Aristoteles (Fys. II 4.) kritisoi sattuman olemassaolon kiistäviä näkemyksiä sekä yleisemmin vallitsevaa epäselvää asennetta sattumaa kohtaan. Aristoteleen mukaan termiä sattuma käytetään usein ristiriitaisesti, yhtäältä kielletään sen olemassaolo ja toisaalta samaan aikaan puhutaan sattumalta tapahtuvista asioista. Aristoteles on tyytymätön siihen, että sattuman käsitettä käytetään ilman minkäänlaista analyysia sen luonteesta. Aristoteleen mukaan sattumaa on syytä tutkia. Muotoilen Aristoteleen sattumaa koskevien huomioiden pohjalta oman näkemykseni onnistuneeksi koettuun taiteelliseen tekoprosessiin sisältyvästä sattumasta. Se on 1. päämäärien kontekstissa ilmenevä tapahtuma, joka on 2. ennakoimaton, 3. yllättävä, 4. vailla selitystä ja 5. koetaan merkitykselliseksi. Tämän tehtyäni testaan näkemystäni sekä tarkastelen hieman yksityiskohtaisemmin Francis Baconin ja John Cagen näkemyksiä taiteen tekemisestä sattuman avustuksella. Lopuksi tarkastelen ei-minkään käsitettä. Esitän muun muassa, että tyhjyyden ohella ei-minkään voi ymmärtää jakamattomuutena. Tätä se tarkoittaa taiteellisen työskentelyn yhtenä vaiheena, jakautumattomuutta tai eriytymättömyyttä. Toinen aiheeseen liittyvä kysymys koskee ei-minkään suhdetta sattumaan. Annan kysymykseen kaksi vastausta: 1. ei-minkään vaiheessa ei esiinny sattumaa ja 2. ei-mikään on sattuma.Ensimmäisen vastauksen viitekehyksenä on taiteellinen työskentely ja sen kaksi vaihetta ei-mikään ja jokin. Ei-minkään vaiheen ominaispiirteenä on, ettei tekemiseen sisälly yksityiskohtaisia päämääriä. Sattuman määritelmän mukaan sattuma ilmenee päämäärien kontekstissa. Ei-minkään vaiheessa päämäärien konteksti ei ole vaaditulla tavalla läsnä, joten sattuman ehdot eivät täyty. Toisen vastauksen viitekehyksenä on determinismi. Leibnizin muotoileman perusteen periaatteen mukaan kaikella olemassaolevalla on syy. Sattumalla ei määritelmän mukaan selittävää syytä ole, joten sen voi ymmärtää periaatteen näkökulmasta ei-minään.
Julkaisun otsikon käännösSattuma taiteen tapahtumisen välineenä
AlkuperäiskieliSuomi
PätevyysTohtorintutkinto
Myöntävä instituutio
  • Aalto-yliopisto
Kustantaja
Painoksen ISBN978-952-60-7867-0
Sähköinen ISBN978-952-60-7868-7
TilaJulkaistu - 2018
OKM-julkaisutyyppiG4 Tohtorinväitöskirja (monografia)

Tutkimusalat

  • kuvataide
  • maalaustaide
  • taiteellinen työskentely
  • taideteos
  • taide
  • sattuma, ei-mikään
  • Aristoteles

Sormenjälki Sukella tutkimusaiheisiin 'Sattuma taiteen tapahtumisen välineenä'. Ne muodostavat yhdessä ainutlaatuisen sormenjäljen.

Siteeraa tätä