Rhythmic spatiality as a means of expression in the expanded scenography

Tutkimukseni käsittelee laajennetun skenografian ilmaisukeinoja tilan rytmin näkökulmasta. Lähestyn skenografista työskentelyä tilaorientoituneena ja välittömään ympäristöön reagoivana toimintana sekä moniaistisena kommunikaationa. Kehitän uudenlaisia esityksen valmistamiseen sovellettavia tilallisia ja vuorovaikutteisia työvälineitä, pääosin materiaan ja visuaaliseen suunnitteluun keskittyvän lavastamisen vastapainoksi. Tutkimuksessani keskeistä on myös taiteellisten työryhmien kollektiivinen yhdessä kehitteleminen sekä erilaiset liikkeelliset, rytmiset ja keholliset osallistumisen ja kommunikaation tavat. Näin skenografia näyttäytyy erilaisiin fyysisiin ympäristöihin; sisä- ja ulkotiloihin sekä mielen sisällä tapahtuviin mielikuvituksen tilallisuuksiin sovellettavana ja laajentuvana uusien mahdollisuuksien tapahtumakenttänä. Tutkimusaiheeni kumpuaa aiemman taiteellisen työskentelyni avulla kehittelemästäni näkymättömän lavastamisen työtavasta, jossa rajoitin konkreettisten lavastusmateriaalien käytön minimiin ja annoin enemmän aikaa esityksen luomiselle ja kehittelemiselle taiteellisessa ryhmätyöprosessissa. Tämä aiheutti omakohtaisen suunnittelijaidentiteetin muuttumisen kohti uusilla tavoilla osallistuvaa ja itsenäistä esityksen tilataiteilijaa. Tästä asetelmasta seurannut, nyt käsillä oleva tutkimus vastaa draaman jälkeisen, katsojaa osallistavan ja prosessuaalisen työskentelykulttuurin kehitykseen, joka on ollut esillä 2000-luvun taitteesta alkaen esimerkiksi nykytanssin, esitystaiteen ja installaatiotaiteen alueilla. Skenografian laajentuminen tapahtuu yhdessä tämän kehityksen kanssa, eikä ole enää rajattavissa pelkästään esitystilan visuaalisiin ja materiaalisiin puoliin, vaan skenografi voi keskittyä työskentelemään myös näkymättömien, aineettomien ja tapahtumallisten asioiden kanssa. Tutkimuskokonaisuuteen kuuluu kirjallisen osan lisäksi kolme paikkasidonnaista teosprosessia: Between two Skies (esitysinstallaatio, 2012), Corridor (osallistava esitys, 2014) sekä Skin of the Space (esitysinstallaatio, 2014). Nämä immersiiviset, maailmaansa upottavat teokset huomioivat katsoja-kokijansa ja ympäröivän todellisuuden osana kokonaisuuttaan. Tutkimusaineisto koostuu teosprosessien lisäksi niiden dokumentaatioista, työpäiväkirjoista, kerätyistä katsojapalautteista sekä taiteellisten työryhmien suunnittelukeskusteluista. Tutkimuskysymys on taiteellisten osioiden valmistamisen myötä tarkentunut seuraavaan muotoon: miten skenografi voi työskennellä aineettomien ilmaisukeinojen, kuten tilan rytmien avulla? Sovellan tutkimukseeni rytmianalyysia, joka on alunperin lähtöisin filosofi Henri Lefebvren ajattelusta (2004/1992). Tässä analyysissa rytmisyys näyttäytyy koko ihmisen elämismaailmaan, kehollisuuteen ja ympäristön syklisyyteen liittyvänä tahdistajana. Kulttuurimaantieteilijät, kuten Tim Edensor (2010), Filipa Matos Wunderlich (2008) sekä Edward W. Soja (1996) jatkavat Lefebvren aiemmasta sosiaalisen tilan ajatuksesta sekä rytmianalyysin syklisistä ja lineaarisista aikakäsityksistä nykypäivän kaupunkiympäristöjen staattisiin ja virtaaviin rytmeihin, ajan ja paikan tunnun havainnointiin sekä kolmannen tilan ajatukseen. Kolmas tila siirtymätilallisuuksineen vertautuu lopulta esityksen tulkintaan ja assosiaatioihin katsojan mielessä. Lefebvren ajattelusta erillään teatterintutkija Erica Fisher-Lichte (2008) tuo rytmisyydestä esille itseorganisoituvan palautekehän (autopoietic feedbackloop), joka syntyy esiintyjän ja katsojan välille vuorovaikutteisina eleinä ja ilmeinä. Nämä ihmisten välillä syntyvät, tilaa halkovat rytmit ja viestit johdattavat puolestaan psykoanalyytikko Daniel Sternin (2010) käsittelemän eleiden synkronisaation äärelle. Hän tuo esille myös kommunikatiivisen musikaalisuuden käsitteen, jota tapahtuu intuitiivisesti ihmisten välisissä kanssakäymisissä puolin ja toisin ihmisten pyrkiessä synkronisoitumaan toistensa kanssa eleineen ja äänenpainoineen samoille taajuuksille. Tämä on sovellettavissa taiteellisessakin ryhmätyöskentelyssä, jossa kommunikointi tapahtuu usein myös artikulaation ulottumattomissa. Tarkastelen tutkimukseni taiteellisten osioitten analyysissa edellä mainittujen teorioiden ja käsitteiden avulla tilan ja ihmisten välistä rytmisyyttä sekä yleisön osallisuutta esityksen tilallisuuden ja rytmiikan syntymiseen. Eri lähteistä koottu rytmianalyyttinen lähestymistapani asettuu tässä tutkimuksessa vuoropuheluun kokemuksellisen ja kehollisen tiedon kanssa, joka on kehittynyt tämän tutkimuksen taiteellisten osioiden valmistamisen myötä. Tutkimukseni osoittaa taiteellisten osioiden analyysin avulla, että skenografin työalueeseen kuuluu etenkin kokeellisella kentällä myös ihmisten välisten kohtaamisten ja niiden muodostamien sosiaalisten ja mentaalisten tilojen suunnittelua. Tämä laajentaa skenografin työnkuvaa fyysisistä esitystiloista ja visuaalisista elementeistä myös mentaalisiin merkitysten luomisiin, jolloin skenografi luo lähtökohtaisesti yksin tai työryhmän kanssa koko esitystä, eikä vain osaa siitä. Tutkimusprosessin aikana muotoutunut uudenlainen skenografinen menetelmä, rytminen tilallisuus, koostuu visuaalisista, liikkeellisistä, vuorovaikutteisista, äänellisistä, luonnollisista ja mielensisäisistä rytmeistä. Kokonaisuudessaan se lähestyy eräänlaista rytmin vaistoa; spontaania reagoimista ja intuitiivista rytmistä ymmärrystä elävien olentojen ja ympäristöjen kohtaamisessa. Ehdotan tutkimuksessani, että ottamalla rytmisen tilallisuuden tietoiseksi työskentelyn strategiaksi skenografi voi luoda tiloja ja tilanteita, jotka pystyvät vastaamaan prosessissa elävien, vuorovaikutteisten ja eri tavoilla tilalähtöisten nykyesitysten sekä laajentuvan skenografian alan tarpeisiin.