Resource mobilization in capabilities for strategic change

Resurssien mobilisointi on strategian ja strategisen muutoksen ytimessä. Tästä huolimatta strategian teoriat kuvaavat resurssien mobilisoinnin prosessia puutteellisesti. Tämä väitöskirja selittää, miten resurssitarpeet ohjaavat ylemmän ja keskijohdon ponnistuksia strategisissa hankkeissa, ja kuinka nämä ponnistukset keskittyvät resurssien mobilisointiin. Hankkeiden resurssitarpeet poikkeavat toisistaan, joka luo eroja hankkeiden etenemisen prosesseihin.      Essee 1 esittää strategiaprosessin olevan sisäisen ja ulkoisen resurssien mobilisoinnin vuorottelua, jossa niin ylin johto kuin keskijohtokin aktiivisesti edistää strategisia hankkeitaan. Tähän mennessä strategiakirjallisuus on aina käsitellyt sisäistä ja ulkoista resurssien mobilisointia erillään toisistaan, ja siten epäonnistunut tunnistamaan niiden keskinäisen riippuvuuden. Sekä sosiaalinen asema että suhtautuminen toimialalogiikkaan muokkaavat resurssitarpeita, mikä puolestaan määrää resurssit ja niiden haltijat, joita yritys priorisoi sisäisissä ja ulkoisissa resurssimobilisointiponnistuksissaan. Prosessi vaihtelee kapean ja laajan mobilisoinnin välillä sekä tapimuksessa joko seurata vallitsevaa toimialalogiikkaa, tai vaikuttaa siihen.      Essee 2 esittää, että ylin johto päättää käynnistää erityyppisiä muutoshankkeita pyrkimyksessään parantaa sekä organisaation suorituskykyä että legitimiteettiä. Usein nämä hankkeet suuntautuvat joko uuden organisaatioarkkitehtuurin toimeenpanoon tai suorituskyvyn parantamiseen nykyarkkitehtuurin puitteissa. Tämä puolestaan vaikuttaa suuresti hankkeiden läpivientiin, erityisesti sen osalta mitä muutoksenhallintakäytäntöjä otetaan käyttöön. Arkkitehtonisissa muutoshankkeissa visio uudesta arkkitehtuurista on keskeinen keino mobilisoinnissa, kun taas modulaarisissa muutoshankkeissa mitattavat ja selkeät tavoitteet ovat etusijalla.      Essee 3 osoittaa resurssien mobilisoinnin keskeisen roolin muutoksien toimeenpanokyvykkyyksissä. Nämä dynaamiset kyvykkyydet ovat yhtäältä saavutus ja toisaalta keino resurssien mobilisoinnissa mukaan muutokseen. Nämä muutoksenhallintakyvykkyydet ovat tyypillisesti harvoin käytettyjä, ja siksi riskinä on, että niiden toimintakyky vähenee hankkeiden välillä. Tästä syystä jotkut organisaatiot panostavat näiden kyvykkyyksien ylläpitoon erityisillä käytännöillä, kuten käytäntöjen ja tiimien monikäyttöistämisellä ja valmiudella nopeaan kyvykkyksien jälleenkokoonpanoon.