Rakennusten kosteusvauriot ja ylilämpeneminen muuttuvassa ilmastossa – RAIL

Jukka Lahdensivu, Toni Pakkala, Jussa Pikkkuvirta, Aapo Räsänen, Santtu Alastalo, Anne Karvonen, Martin Täubel, Juha R. Pekkanen, Miina Juntunen, Azin Velashjerdi Farahani, Juha Jokisalo, Risto Kosonen, Kirsti Jylhä, Timo Lanki, Olli Leino, Virpi Kollanus

Tutkimustuotos: KirjaCommissioned report

644 Lataukset (Pure)

Abstrakti

Tutkimuksessa tehtiin laskennallisia tarkasteluja ulkoseinärakenteiden rakennusfysikaalisesta toimivuudesta nykyisessä ja projisoiduissa tulevaisuuden ilmastoskenaarioissa. Lisäksi laskennallisella mallinnuksella tarkasteltiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia rakennusten ylilämpenemiseen ja lämpöviihtyvyyteen. Rakennusten kosteusvaurioiden ja niihin liittyvien mikrobien yhteyttä ihmisten terveyteen tarkasteltiin kahdella systemaattisella katsauksella. Korkeiden kesäajan lämpötilojen vaikutusta terveyteen nyt ja tulevaisuudessa arvioitiin epidemiologisin sekä vaikutusarvioinnin menetelmiin.

Tehtyjen tarkastelujen perusteella suurin osa Suomessa yleisesti käytössä olevista ulkoseinä­rakenteista pärjää myös muuttuvassa ilmastossa. Homehtumisriski nousee sellaisissa ulkoseinärakenteissa, jotka päästävät viistosadetta lävitseen, pidättävät vettä rakenteen huokosverkostossa (tiili, läpäisevä betoni) ja tuuletus on heikkoa.

Palvelutalojen sekä asuntojen laskennalliset ja havaitut lämpötilat nousevat korkeiksi jo nykyisessä ilmastossa. Pelkät auringonsuojausratkaisut eivät ole riittäviä pitämään huone­lämpötiloja riittävän alhaisella tasolla, vaan sen lisäksi tarvitaan myös aktiivista jäähdytystä erityisesti helleaaltojen aikana. Jäähdytys tulisi kohdistaa rakennuksiin, joissa asuu ikäihmisiä, sillä heillä terveysriskit ovat suurimmat. Ilman lisätoimia tulevat korkeiden lämpötilojen terveyshaitat huomattavasti lisääntymään Suomessa jo lähitulevaisuudessa väestön ikääntyessä.
AlkuperäiskieliSuomi
KustantajaValtioneuvoston kanslia
Sivumäärä192
ISBN (elektroninen)978-952-383-278-7
TilaJulkaistu - 11 tammik. 2023
OKM-julkaisutyyppiD4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

NimiValtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja
Numero2
Vuosikerta2023
ISSN (elektroninen)2342-6799

Siteeraa tätä