Pakkolunastus ja eurooppalainen omaisuudensuoja - Tutkimus Suomen pakkolunastusinstituutiosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa

Martti Häkkänen

Tutkimustuotos: Doctoral ThesisCollection of Articles

Abstrakti

Pakkolunastuksella tarkoitetaan julkisen vallan mahdollisuutta hankkia yksityistä omaisuutta pakolla jonkin yleistä etua palvelevan hankkeen toteuttamiseksi. Pakkolunastuksessa on kysymys yleensä viimesijaisesta (ultimum remedum) keinosta hankkeen toteuttamiseksi silloin, kun se ei syystä tai toisesta ole mahdollista sopimuksin. Pakkolunastusten käyttöala on viime vuosikymmeninä laajentunut maanteiden tai rautatiealueiden perustamisesta kaupunkikehityksen edellyttämien alueiden hankintaan. Pakkolunastamalla voidaan toteuttaa myös erilaisia energiahankkeita, kuten sähkön ja kaasun jakeluverkkoja sekä luonnonsuojelu- ja kaivosalueita. Pakkolunastuksen viimesijaisuuden takia sen käyttö ei ole välttämättä käytännössä kovin yleistä. Pakkolunastusmahdollisuus kuitenkin muovaa institutionaalisella tasolla kiinteistön omistusoikeuden luonnetta sekä sopimusten syntyä ja sisältöä suhteessa julkiseen valtaan, koska pakkolunastuksen edellytykset ja siitä suoritettavat korvaukset heijastuvat sopimustoimintaan. Pakkolunastuslainsäädännön olemassaololla ja sisällöllä on siten erittäin keskeinen instituutiotason vaikutus yksityisen omistusoikeuden varaan rakentuvissa oikeusjärjestyksissä. Pakkolunastus on järein ja syvällekäyvin tapa puuttua yksityiseen omaisuuteen. Pakkolunastusten käyttöön liittyykin oikeudellisia ja poliittisia jännitteitä samoin kuin taloudellisia, sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia. Sen käyttämisen tuleekin täyttää samalla sekä Suomen perustuslain 15 §:n että Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan omaisuudensuojasta johtuvat vaatimukset. Tässä tutkimuksessa vertaillaan näiden kahden eri omaisuudensuojanormiston välillä mahdollisesti vallitsevia eroja ja yhtäläisyyksiä pakkolunastusten osalta sekä arvioidaan tarpeita tarkistaa kansallisia tulkintoja ja käytänteitä. Ihmisoikeustuomioistuin on runsaassa omaisuudensuojaa koskevassa oikeuskäytännössään kehittänyt pakkolunastusoikeuden eräänlaiset yleiseurooppalaiset periaatteet. Vertaile-malla näitä periaatteita Suomen kansallisiin lainsäädännöllisiin ratkaisuihin ja soveltamiskäytänteisiin saadaan esille mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä, mutta myös selkeitä eroavaisuuksia. Tutkimustulosten mukaan Suomen kansallisen lainsäädännön voidaan nähdä olevan lainsäädännön perusratkaisuiden ja pääsääntöjen tasolla varsin hyvin sopusoinnussa ihmisoikeussopimuksen kanssa. Eräiden yksittäisten sääntelyratkaisuiden voidaan kuitenkin nähdä olevan jännitteisessä suhteessa viimeksi mainittuun. Toisaalta tarkasteltaessa Suomen kansallisia soveltamiskäytänteitä voidaan havaita eräitä merkittävämpiä eroavaisuuksia suhteessa ihmisoikeussopimukseen. Toisin sanoen suhde ei ole kaikilta osin oikeudellisesti ongelmaton. Mahdollisten eroavaisuuksien osalta keskeistä on, että ihmisoikeussopimus on Suomessa lailla voimaan saatettu normisto, joka muodostaa sitovan oikeuslähteen niin lakeja säädettäessä kuin sovellettaessa. Mahdolliset eroavaisuudet Suomen kansallisen sääntelyn ja ihmisoikeussopimuksen välillä on siten otettava sitovalla tavalla huomioon kansallisessa toiminnassa. Tätä tehostaa ihmisoikeussopimuksen kansainvälisen valvonnan kulmakiven muodostava yksilön suora mahdollisuus saattaa pakkolunastusjuttu ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.
Julkaisun otsikon käännösExpropriation and European Protection of Property – A Study of Finland’s Expropriation Institution in the Light of the Jurisprudence of the European Court of Human Rights
AlkuperäiskieliSuomi
PätevyysTohtorintutkinto
Myöntävä instituutio
  • Aalto-yliopisto
Valvoja/neuvonantaja
  • Ekroos, Ari, Vastuuprofessori
  • Ekroos, Ari, Ohjaaja
Kustantaja
Painoksen ISBN978-952-64-1549-9
Sähköinen ISBN978-952-64-1550-5
TilaJulkaistu - 2023
OKM-julkaisutyyppiG5 Artikkeliväitöskirja

Tutkimusalat

  • kiinteistöoikeus
  • pakkolunastus
  • omaisuudensuoja

Sormenjälki

Sukella tutkimusaiheisiin 'Pakkolunastus ja eurooppalainen omaisuudensuoja - Tutkimus Suomen pakkolunastusinstituutiosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa'. Ne muodostavat yhdessä ainutlaatuisen sormenjäljen.

Siteeraa tätä