Ordering the Everyday - Serial photography, repetition and everyday acts

Sarjallisuus ja arkipäiväisyys ovat vaikeasti määriteltäviä käsitteitä, jotka ovat kuitenkin keskeisiä valokuvaukselle. Tämä väitöskirja tutkii sarjallista valokuvausta sekä taiteellisena toimintana että jokapäiväisinä käytänteinä. Arkea ei tarkastella valokuvallisen esittämisen aiheena, vaan työ keskittyy siihen, miten valokuvaus on käytännön tekemisenä osa jokapäiväistä elämää. Esitän, että sarjallisuuden näkökulma on otettava huomioon, jos halutaan ymmärtää niitä tapoja, joilla valokuvaaminen on osa arkista elämää. Sarjallista valokuvaamista lähestytään sekä tietoisena, taiteellisena metodina että mahdollisuutena toimia suhteessa ympäröivään maailmaan. Työ esittelee neljä tapaustutkimusta. Zoe Leonardin Analogue ja Dina Kelbermanin I'm Google kuuluvat post-käsitteelliseen nykytaiteeseen. Viimeisessä kahdessa luvussa esittelen taiteilija Christina Holmlundin valokuvasarjan N60°09´2 E24°56´1, joka on kuvattu päivittäisillä kävelyillä koiran kanssa, sekä paikallisen valokuvaajan ottamia kuvia ikkunasta. Näissä esimerkeissä valokuvaaminen vertautuu muihin jokapäiväisiin toimiin kuten kävelyyn, keräilyyn ja säilyttämiseen. Tutkimus kokoaa yhteen taideteosten lähiluentaa, taiteellista tutkimusta ja kaksi valokuvaajien haastattelua. Taiteelliseen osuuteen kuuluu yksityisnäyttely Valokuvagalleria Hippolytessä vuonna 2018 sekä kaksi muuta valokuvasarjaa, jotka tarkastelevat sitä, miten sarjallinen valokuvaus paikantuneena toimintana sijoittuu osaksi arkea. Työn teoreettisena taustana ovat kirjoitukset käsitetaiteesta, valokuvauksen historia, valokuvateoria sekä arjen estetiikka, erityisesti Yuriko Saiton filosofia. Tutkimus nostaa esiin sen, miten välittömät havainnot ja laajemmat ilmiöt tulevat käsitteellisiksi sarjallisen valokuvauksen avulla. Käsitetaiteessa tämä tapahtui tietoisten kokeilujen avulla: kielen, performanssin ja performatiivisten taidetekojen, esimerkiksi teosohjeiden kautta. Arkisessa valokuvaamisessa tapahtuu samankaltaista käsitteiden muodostumista, kun aistikokemukset muuntuvat valokuviksi. Jokapäiväinen valokuvaus ei kuitenkaan tuota artikuloituja käsitekokonaisuuksia tai taideteoksia institutionaalisessa mielessä, vaan johtaa toimintaan, tunteisiin ja sosiaalisiin eleisiin. Näin ollen arkinen valokuvaus tuo taiteen ja elämän eri tavalla yhteen kuin käsitetaide. Sarjallista kuvaamista ei siis tarvitse tarkastella järjestelmällisenä muotona, vaan se voidaan ymmärtää ruumiillisena vuorovaikutuksena välittömän ympäristön kanssa. Väitöskirja tarkastelee valokuvausta suhteessa arjen perustoimintoihin ja lopulta esittää, että sarjallista valokuvaamista voi ajatella arkea kannattelevana toimintana, joka liittyy säilyttämiseen, kunnossapitoon ja hoivaan.