Aerosolisensoreiden mahdollisuudet ja rajoitteet kaupunki-ilmanlaadun seurannassa

Joel Kuula

Tutkimustuotos: Doctoral ThesisCollection of Articles

Abstrakti

Ilmakehän pienhiukkaset ovat yksi keskeisimmistä kuolleisuuden riskitekijöistä kansainvälisessä taudin rasittavuuden analyysissä. Useat epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet pienhiukkasten ja sydän- ja verisuoni- sekä hengitystiesairauksien yhteyden, ja eri arvioiden mukaan useita miljoonia ennenaikaisia kuolemia tapahtuu joka vuosi pienhiukkasaltistumisen seurauksena. Jotta pienhiukkasten negatiivisiin terveysvaikutuksiin voitaisiin vaikuttaa, tulee niiden lähteet ja dynaamiset prosessit, kuten alueellinen leviäminen, tuntea hyvin. Viimeaikainen aerosolisensoreiden esilletulo ja kehittyminen ovat avanneet uusia mahdollisuuksia ilmanlaadun seurantaan. Sensorit, jotka ovat tyypillisesti pienikokoisia, suhteellisen edullisia ja helppokäyttöisiä, mahdollistavat alueellisesti kattavien sensoriverkkomittausten toteuttamisen ja siten pienhiukkasten tarkemman tutkimisen. Sensoreiden edullisempi ja siten yksinkertaisempi mittaustekniikka saattaa toisaalta johtaa suurempaan mittausepätarkkuuteen ja huonompaan laatuun. Tämän työn tavoitteena oli arvioida ja luonnehtia aerosolisensoreiden tarkkuutta ja soveltuvuutta kaupunkialueiden ilmanlaadun seurantaan. Tutkimus keskittyi kahteen mittaustekniikkaan, jotka ovat parhaiten sovellettavissa sensorityyppisiin mittauksiin; optiseen ja diffuusiovarautumiseen perustuvaan tekniikkaan. Optisia sensoreita testattiin sekä ulkoilmassa että laboratoriossa, missä niiden hiukkaskokovalikoivuutta arvioitiin tutkimalla sensorin vastetta keinotekoisesti tuotetuilla referenssihiukkasilla. Diffuusiovarautumiseen perustuvia sensoreita, jotka mittaamat niin kutsuttua keuhkodeposoituvaa pinta-ala, testattiin ulkoilmassa, missä niiden suorituskykyä arvioitiin erityisesti nanohiukkasten, kuten liikenteen pakokaasun sekä puunpolton päästöjen, näkökulmasta. Tutkimustulosten perusteella optiset aerosolisensorit eivät todennäköisesti ole soveltuvia pitkäaikaiseen viranomaisvalvonnassa tehtävään ilmanlaadun seurantaan. Tämä johtuu niiden virheellisestä kalibroinnista, jonka seurauksena sensorit eivät mittaa hiukkaskokoluokkia, joita niiden tekniset tuoteselosteet antavat olettaa. Riski mittausdatan väärin tulkinnalle on täten ilmeinen. Toisaalta, kun mitattu hiukkasten kokojakauma rajattiin vastaamaan sensorin ominaista vastealuetta, sensorin mittaustarkkuus oli hyvä ja toistettava. Tämän perusteella, vaikkakin virheellinen kalibrointi rajoittaa optisten sensoreiden käytettävyyttä, konsepti ja visio sensoripohjaisesta mittausverkosta on mahdollinen ja saavutettavissa. Diffuusiovarautumiseen perustuvat sensorit osoittivat olevan teknisesti kehittyneempiä kuin optiset sensorit. Testatut sensorit olivat tarkkoja ja stabiileja kaikissa kenttämittauskampanjoissa, ja ne olivat erityisen hyvin soveltuvia liikenteen pakokaasujen sekä puunpolton mittaukseen. Kun optiset mittausmenetelmät soveltuvat huonosti ultrapienten hiukkasten mittaamiseen, ja kaupunki-ilmanlaatu on kuitenkin vahvasti riippuvainen näistä hiukkasista, olisi diffuusiovaraukseen perustuvat sensorit arvokas lisä tyypillisesti käytettyjen, kuten optisten, mittaustekniikoiden rinnalle.
Julkaisun otsikon käännösAerosolisensoreiden mahdollisuudet ja rajoitteet kaupunki-ilmanlaadun seurannassa
AlkuperäiskieliEnglanti
PätevyysTohtorintutkinto
Myöntävä instituutio
  • Aalto-yliopisto
Valvoja/neuvonantaja
  • Tammi, Kari, Vastuuprofessori
  • Timonen, Hilkka, Ohjaaja
  • Aurela, Minna, Ohjaaja
Kustantaja
Painoksen ISBN978-952-60-3842-1
Sähköinen ISBN978-952-60-3843-8
TilaJulkaistu - 2020
OKM-julkaisutyyppiG5 Tohtorinväitöskirja (artikkeli)

Tutkimusalat

  • kaupunki-ilmanlaatu
  • pienhiukkaset
  • hiukkassensori

Sormenjälki Sukella tutkimusaiheisiin 'Aerosolisensoreiden mahdollisuudet ja rajoitteet kaupunki-ilmanlaadun seurannassa'. Ne muodostavat yhdessä ainutlaatuisen sormenjäljen.

Siteeraa tätä