Managing urban complexity: Participatory planning, self-organization and co-production of urban space

Ihminen ja ihmisyhteisöjen toiminta on noussut kaupunkisuunnittelun ja erityisesti kaupunkikehittämisen keskiöön viime vuosina. Kaupunkisuunnittelun lähestymistavat ja menetelmät ovat kuitenkin pysyneet perinteisinä, lineaarisina ja institutionaalisten tavoitteiden asettelun mukaisina. Päähuomio keskittyy usein yksittäisten rakennushankkeiden kerrosneliömääriin ja pitkän aikavälin strategisiin tavoitteisiin, ei paikallisesti todettujen kehittämistarpeiden toteuttamiseen. Uusi kaupunkisuunnittelun paradigma on kuitenkin hahmottumassa. Post-strukturalistinen kaupunkisuunnittelu nostaa esiin itseorganisoituvien kaupunkitoimijoiden ja paikallisten kumppanuuksien merkityksen. Toisin kuin perinteisessä osallistuvassa suunnittelussa, paikallinen toimijuus ei rajaudu enää tiettyyn suunnittelun vaiheeseen, vaan jatkuu rakentamiseen sekä arjen ympäristöjen ylläpitoon ja ympäristön seurantaan. Tämän väitöskirjan tavoitteena on edistää kaupunkisuunnittelun keinovalikoimaa erilaisten paikallisten suunnitteluongelmien tunnistamisessa ja hallinnassa. Väitöskirja perustuu lähes vuosikymmenen jatkuneeseen pitkittäistutkimukseen, jossa kehitettiin toimintatutkimuksen keinoin Helsingin Herttoniemen kaupunginosaa. Väitöskirja vastaa tutkimuskysymyksiin: Mitä on kaupunkitoimintojen kompleksisuus, ja miten sitä voidaan kaupunkisuunnittelun keinoin hallita? Lisäksi väitöskirja tutkii, mikä on ollut paikallisten toimijoiden rooli kaupunkikehittämisessä, ja millaisia mahdollisuuksia sähköinen suunnittelu (e-planning) tarjoaa kaupunkisuunnittelulle ja -kehittämiselle. Väitöstyö perustuu viiteen vertaisarvioituun artikkeliin. Niiden pohjalta väitän, ettäkaupunkisuunnittelun käytäntöjen tulee kehittyä tunnistamaan ruohonjuuritason toiminta japaikallisuuden kaupunkikehitykseen vaikuttava dynamiikka, jotta kaupunkitilan ja -toimintojen muutosten ymmärtäminen, seuranta ja jopa hallinta on mahdollista. Kompleksisuuden hallinnassa korostuu, että kaupunkisuunnittelu ja yhteiskunnan toiminnot luovat suunnittelukysymyksiä, jotka ovat yhteensovittamattomia paikallisesti, missä todellisuus rakentuu itseorganisoituvien toimijoiden sekä arjen elämisen kautta. Väitöstyö esittää ratkaisuna erilaisia suunnitteluotteita sekä -menetelmiä (expanded urban planning), joilla saadaan tarttumapintaa paitsi kaupungin kompleksiseen muutokseen, myös valtaistetaan kansalaistoimijat mukaan aina strategisesta kaupunkisuunnittelusta oman kaupunginosan ja elinympäristön viihtyisyyden edistämiseen.