Projekteja vuodessa
Abstrakti
Tässä tutkimuksessa on tutkittu kiinteän omaisuuden vallankäytön mekanismeja, niistä viranomaisrekistereihin tallennettavaa tietoa, sekä vallankäytön valvontaa nykyhetkessä ja viranomaisvalvonnan lisäämistarvetta tulevaisuudessa. Tutkimus on toteutettu Aalto-yliopiston ja Maanmittauslaitoksen yhteistutkimuksena. Tutkimus on jatkoa edellisenä vuonna valmistuneelle huoltovarmuuden turvaaminen osana kiinteän omaisuuden valvontaa -hankkeelle, jossa selvitettiin kiinteistöjen suoran omistuksen valvontaa. Tutkimuksessa syvennettiin aihetta haastattelututkimuksena, jossa selvitettiin epäsuoran kiinteistöomistuksen, esimerkiksi asunto-osakkeiden, sekä muiden kiinteän omaisuuden vallankäytön mekanismien, kuten maanvuokran, valvontatarvetta.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että valvontamekanismien vahvistamisen tarkempi tarkastelu tulisi ensisijaisesti ulottaa sellaisten yritysten omistuspohjan selvittämiseen, jotka omistavat kiinteistön tai kiinteistöjä. Lisäksi suositellaan maanvuokrasopimusten kirjaamisvelvollisuuden toteutumisen vahvistamista. Tutkimuksen tulokset eivät tue yksittäisten asunto-osakehuoneistojen omistuksen ja vaihdannan valvonnan lisäämistä, vaan huomio tulee kiinnittää tilanteisiin, joissa asunto-osakeyhtiön enemmistö tai koko osakekannasta siirtyy yhden tahon omistukseen. Selkeä johtopäätös kuitenkin on, että eri viranomaisten tiedonsaantioikeutta tulisi selkeyttää säätämällä siitä nykyistä tarkemmin.
Tämä tutkimus on tehty Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulun Rakennetun ympäristön laitoksen ja Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen yhteistyönä. Tutkimuksen rahoitti Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta MATINE.

Alkuperäiskieli | Suomi |
---|---|
Kustantaja | Aalto-yliopisto |
Sivumäärä | 19 |
ISBN (elektroninen) | 978-952-64-1178-1 |
Tila | Julkaistu - 2023 |
OKM-julkaisutyyppi | D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys |
Julkaisusarja
Nimi | Aalto-yliopiston julkaisusarja TIEDE + TEKNOLOGIA |
---|---|
Numero | 1 |
Vuosikerta | 2023 |
ISSN (elektroninen) | 1799-4888 |
Projektit
- 1 Päättynyt
-
Kiinteän omaisuuden vallankäytön valvontamahdollisuudet: Kiinteän omaisuuden vallankäytön valvontamahdollisuudet
Riekkinen, K. (Vastuullinen tutkija) & Syrman, S. (Projektin jäsen)
01/02/2022 → 31/12/2023
Projekti: Other external funding: Other government funding
Lehtileikkeet
-
WG sees possibility to monitor foreign real estate ownership
02/03/2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Lehdistö/media: Esiintyminen mediassa