Kansallisen ilmastolain säätämismahdollisuuksista

Ylikansallisella eli kansainvälisellä ja EU:n ilmastosääntelyllä on tärkeä merkitys pohdittaessa kansallisen ilmastolain sisältöä ja rakennettakin. Kansallisessa ilmastolaissa olisi pyrittävä ottamaan nämä velvollisuudet huomioon siten, että kansallisesta suunnittelujärjestelmästä ja seurantajärjestelmästä muodostuisi mahdollisimman yhteensopiva ja kustannustehokas palvellen sekä kansallisia että ylikansallisia tarpeita. Kansallinen ilmastopolitiikka, joka on perustunut politiikka-asiakirjoihin (ilmasto- ja energiastrategioihin sekä tulevaisuusselontekoon ilmasto- ja energiapolitiikasta), EU:n toimenpiteiden kansalliseen täytäntöönpanoon, sekä kansalliseen lainsäädäntöön, on toiminut suhteellisen hyvin. Nykyjärjestely ei ole kuitenkaan helposti avautuva, eikä ole kovinkaan helppoa arvioida sen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja vaikuttavuutta.
Muiden maiden kansalliset ”ilmastolakiratkaisut' ovat hyvin erilaisia. UK:n ja Skotlannin ilmastolaissa keskeisessä asemassa ovat toisaalta ”kasvihuonekaasu- budjetit' ja toisaalta politiikkatoimia koskevat suunnitelmat. Ranskan lainsäädäntö on sekä aineellista lainsäädäntöä integroivaa että tavoitteellista. Saksassa taas ei ole erityistä kansallista ilmastolakia.
Yleisesti kansallinen ilmastolaki näyttäisi olevan lainsäädäntöinstrumentti, jolla on mahdollista luoda hyvin yleistä, pitkän aikavälin ennustettavuutta ilmastopoliittisten toimien suhteen. Yhtenä keinona tässä on eräiden muiden maiden ilmastolaeissa ollut erittäin pitkän aikavälin numeerinen tavoite, joka on asetettu suoraan laissa. Tavoitteeseen pääsemiseksi ilmastolain ideana voisi olla muiden maiden esimerkkejä seuraten käyttää kahta ajallisesti yhteen kytkettyä ”suunnitteluinstrumenttia”: ilmastopolitiikkatoimia koskevaa strategista ja ohjelmallista suunnittelua (politiikkatoimien suunnittelu, seuranta ja vaikuttavuuden arviointi) sekä kasvihuonekaasujen päästöarvioita (tiettyä ajanjaksoa koskevat ”päästöbudjetit” ja niiden seuranta). Kuitenkaan ilmastolain pääfunktio ei välttämättä olisi tiukkojen päästötavoitteiden asettaminen yleisesti taikka toimialakohtaisesti, eikä välttämättä edes täsmällisesti tiettyjen ohjauskeinojen valintaan liittyvä. Ilmeisesti merkittävämpää olisi keinojen vaikuttavuuden arvioiminen ja niihin mahdollisesti liittyvien ongelmien havaitseminen ja korjaaminen.
Ilmastolailla olisi mahdollista säätää ilmastopolitiikan toteutumisen seurannasta nykyistä selvemmin ja läpinäkyvämmin siten, että sekä päätöksentekijöillä että kansalaisilla olisi ajantasaista tietoa erilaisten politiikkatoimien toteutumisesta ja vaikuttavuudesta sekä toteutuneesta päästökehityksestä. Tällä on entistä suurempi merkitys legitimiteetinkin kannalta, kun ylikansallinen sääntely ilmeisesti tiukkenee ja laajenee kattamaan uusia alueita myös päästökauppaan kuulumattomien alojen osalta.
Selvityksessä on hahmoteltu erittäin karkeasti ilmastolaille sellaista perusrunkoa, jolla olisi mahdollista saavuttaa nykytilaan verrattuna eräitä keskeisimpiä ilmastolailla saavutettavissa olevia hyötyjä. Luonnostelmassa on kyse eräänlaisesta ilmastolain ytimestä. Hahmotelmat eivät ole lähellekään valmiita, kun ne luonnosteltu lähinnä asian konkretisoimiseksi ja muodostavat ainoastaan eräänlaisen esitysteknisen rungon eräälle mahdolliselle säätämistavalle.