Abstrakti
Tämän tutkimuksen kohteena olivat 20 suuren suomalaisyrityksen toimitusjohtajat ja heidän kokemuksensa johtamisesta. Aihetta on tutkittu Suomessa aiemmin vähän. Tutkimusmenetelmänä käytettiin eksistentiaalis-fenomenologisen psykologian empiiristä metodia, joka kuuluu laadullisen tutkimuksen piiriin.
Toimitusjohtajat määrittelivät johtamisen vuorovaikutukseksi yhteisten tavoitteiden asettamiseksi ja saavuttamiseksi. Vaikka he suosivatkin vuorovaikutteista johtamistapaa, he saattavat joutua ajoittain siitä luopumaan, koska yhtiöiden johtaminen ei ole demokratiaa, vaikka joskus niin oletetaan ja odotetaan.
Toimitusjohtajaksi kehittyminen vei tämän tutkimuksen mukaan keskimäärin kahdeksantoista vuotta. Olennaista siinä oli johtamispotentiaalin aikainen tunnistaminen ja kehittäminen, mikä edellyttää ensimmäisten esimiesten aktiivisuutta. Haastatellut toimitusjohtajat eivät nimittäin itse tiedostaneet omia kykyjään ja kehittämisalueitaan uransa alkuvaiheessa, mutta korostivat sinä aikana hankittujen monipuolisten kokemusten merkitystä uransa kehittymiselle. Kokemusten hankkimiseksi nopeat tehtävävaihdot ja vaikeat tehtävät koettiin tärkeiksi. Työhön tarvittavat taidot hankittiin vaiheittain, jotka kuvataan tässä tutkimuksessa. Toimitusjohtajat pitivät ihmissuhdetaitoja työssään kaikkein tärkeimpänä johtamisosaamisena.
Tutkimuksen tulosten mukaan toimitusjohtajat kohdistivat johtamisensa ihmisiin, eivät asioiden johtamiseen tai johtamisjärjestelmiin, niin kuin perinteiset uskomukset olettavat. Erityisesti heidän huomionsa kiinnittyi johtoryhmään, jonka kanssa ja kautta he halusivat johtaa. He kuvailivat toimintaansa sekä upper echelon- että transformatiivisen teorian mukaisesti, mutta käyttivät työssään myös transaktionaalisia keinoja, kuten palkitsemista.
Toimitusjohtajien viikkotyötuntien määrä on korkea, ja työ on kuormittavaa siihen sisältyvien sidosryhmien erilaisten odotusten vuoksi. Työ rajoittaa vapaa-aikaa ja perhe-elämää. Toimitusjohtajien kokonaispalkitseminen on korkea, mutta raha ei ole heidän tärkein kannustimensa. Heitä motivoivat ennen muuta työ, sen haasteet, siitä saatavat onnistumisen kokemukset yhdessä muiden kanssa sekä maine johtamisen ammattilaisena. Yhtiöiden hallitukset kuitenkin soveltavat motivointiin agenttiteoriaa ja sen lähtökohtana olevaa oletusta tavoitteiden ristiriidasta ja epäluottamuksesta, jota poistetaan korkealla palkitsemisella. Tämän tutkimuksen mukaan toimitusjohtajien motivaatiorakenteeseen sopisi paremmin ns. stewardship -teorian mukainen kannustaminen.
Julkaisun otsikon käännös | "By dictating you can't get far." A study of the CEO leadership experiences in the big Finnish companies |
---|---|
Alkuperäiskieli | Suomi |
Pätevyys | Tohtorintutkinto |
Myöntävä instituutio |
|
Valvoja/neuvonantaja |
|
Kustantaja | |
Painoksen ISBN | 978-952-60-4101-8 |
Sähköinen ISBN | 978-952-60-4102-5 |
Tila | Julkaistu - 2011 |
OKM-julkaisutyyppi | G4 Monografiaväitöskirja |
Tutkimusalat
- toimitusjohtaja
- johtaja
- ylin johto
- johtoryhmä
- johtaminen
- johtajuus
- kokemus
- fenomenologia