Projekteja vuodessa
Abstrakti
Intiimin kosketus on kirja suomalaisesta nykymuodista ja kansainvälisestä muodintutkimuksesta. Teoksessa pohditaan kehon ja muodin intiimiä suhdetta eri näkökulmista: muotia identiteetin ilmaisun välineenä, vaatesuunnittelijan omien kehokokemusten merkitystä muotoilutyössä sekä muodin osaksi tullutta puettavaa teknologiaa, joka tuottaa tietoa käyttäjänsä kehon toiminnoista.
Kirja kertoo myös siitä, miten muoti on aina osa ympäröivää yhteiskuntaa ja kulttuuria. Kuten yhteiskunta, myös muotisuunnittelu medioituu, digitalisoituu ja dataistuu, ja sosiaalisen median vaikutus näkyy niin muotia koskevassa julkisuudessa kuin muodin käyttötavoissa. Tällä vuosituhannella vaate voi olla myös virtuaalinen. Samaan aikaan käsitys muodin käyttäjästä on muuttumassa, kun nuoret suunnittelijat kyseenalaistavat muodin tiukat kehonormit ja muotimaailman valkoisuuden. Intiimin kosketus esittelee suomalaisten muotisuunnittelijoiden luovan työn prosesseja ja liittää ne osaksi ajankohtaisia muodintutkimuksen keskusteluja.

Alkuperäiskieli | Suomi |
---|---|
Julkaisupaikka | Helsinki |
Kustantaja | Aalto ARTS Books |
Sivumäärä | 136 |
ISBN (elektroninen) | 978-952-64-0784-5 |
ISBN (painettu) | 978-952-64-0783-8 |
Tila | Julkaistu - 2 kesäk. 2022 |
OKM-julkaisutyyppi | C1 Kustannettu tieteellinen erillisteos |
Julkaisusarja
Nimi | Aalto-yliopiston julkaisusarja TAIDE + MUOTOILU + ARKKITEHTUURI |
---|---|
ISSN (painettu) | 1799-4837 |
Field of art
- Muotoilu
Projektit
- 1 Päättynyt
-
-: Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa
Vänskä, A. (Vastuullinen tutkija) & Särmäkari, N. (Projektin jäsen)
01/06/2019 → 28/02/2023
Projekti: Academy of Finland: Strategic research funding
Tutkimustuotos
- 1 Book
-
Intimacy : Embodied knowledge, creative work and digitalization in contemporary Finnish fashion
Vänskä, A., Hokka, J. & Särmäkari, N., 2023, Espoo: Aalto ARTS Books. 136 SivumääräTutkimustuotos: Kirja › Book › Scientific › vertaisarvioitu
Open access