Abstrakti
Tämä väitöskirja koostuu kolmesta julkaisemattomasta esseestä. Ensimmäinen essee koskee viitehintasääntelyn vaikutuksia Pohjoismaiden lääkemarkkinoilla. Tutkimuksessa hyödynnetään kvasikokeellisia tutkimusasetelmia yhdistämällä eri lääkemarkkinoita tuotteiden vaikuttavien aineiden perusteella. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tiukempi hintasääntely laskee annoskohtaisia lääkemenoja jopa 40 % vaikuttamatta haitallisesti lääkeaineiden saatavuuteen tai kulutukseen. Sääntelyn vaikutus kuluttajien kannustimien on tärkeää, mutta järjestelmät, jotka vaikuttavat sekä kuluttajien että tuottajien kannustimiin toimivat parhaiten.
Toinen essee käsittelee lääketaksasääntelyn vaikutuksia tukkumyynti- ja vähittäismyyntihintoihin Suomessa. Tutkimuksessa hyödynnetään sekä kvasikokeellista tutkimusasetelmaa että rakenteellista mallintamista. Tutkimus osoittaa, että lääketaksan aleneminen johtaa tukkumyyntihintojen nousuun, ja vain puolet lääketaksan alentamisesta siirtyy vähittäishintoihin. Tutkimuksessa selvitetään myös, kuinka muutokset arvonlisäverokannassa voisivat tasapainottaa lääketaksan laskemisen vaikutuksia markkinoilla.
Kolmannessa esseessä tutkitaan apteekkimarkkinoiden sääntelyn keventämisen vaikutuksia Suomessa. Simulaatiotulostemme perusteella nykyinen määrä- ja sijaintisääntely suosii nykyisiä apteekkareja kuluttajien kustannuksella. Vaikka sääntelyä perustellaan apteekkipalveluiden alueellisen saatavuuden takaamisella, tuloksemme osoittavat, että sääntelyn purkaminen hyödyttäisi lähes kaikkia kuluttajia. Sääntelyn purkaminen lisäisi erityisesti apteekkien määrää kaupungeissa, kun taas maaseudulla hyödyt jäisivät vähäisemmiksi. Vaikka kuluttajien hyvinvointi kasvaa merkittävästä, kiinteiden kustannusten nousu ja työvoiman tuottavuuden heikkeneminen vähentävät uudistuksen yhteiskunnallisia hyötyjä. Kokonaishyvinvoinnin näkökulmasta markkinoille tulisi siis liikaa uusia apteekkeja.
Julkaisun otsikon käännös | Industrial Organization Studies on Pharmaceutical Markets |
---|---|
Alkuperäiskieli | Englanti |
Pätevyys | Tohtorintutkinto |
Myöntävä instituutio |
|
Valvoja/neuvonantaja |
|
Kustantaja | |
Painoksen ISBN | 978-952-64-2345-6 |
Sähköinen ISBN | 978-952-64-2346-3 |
Tila | Julkaistu - 2025 |
OKM-julkaisutyyppi | G5 Artikkeliväitöskirja |