IHMISÄÄNI JA VIRITTÄYTYMISEN TAITO. SANATTOMAN ÄÄNELLISEN KOHTAAMISEN MERKITYS PSYYKKISTÄ APUA TARVITSEVIEN IHMISTEN KOKEMUKSISSA

VÄITÖSTUTKIMUKSESSANI olen kehittänyt taiteellisen tutkimusprosessin avulla sanattoman äänellisen kohtaamisen menetelmän tilanteisiin, joissa sanallinen vuorovaikutus on murtunut. Olen toteuttanut tutkimuksen yhteistyössä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan HUS Psykiatriakeskuksen sekä osallistujien kanssa, jotka ovat saaneet sairaalan piirissä psykiatrista apua. 15 tapaamisen osallistavan äänityöskentelyn jaksoon osallistui kahdeksan osallistujaa ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Äänityössä osallistujat käyttivät aktiivisesti omaa ääntään yhdessä. Sanaton yhdessä äänteleminen synnytti äänellisen kohtaamisen ilmiön, jonka vaikutuspiirissä inhimillinen vuorovaikutus tapahtui hiljaisuuden, haavoittuvuuden, kehoaistisuuden, oman äänen, rytmin, tilan, kuulijan osuuden, vitaalisuuden kirjon sekä yhteisen resonanssitilan muodoissa. Äänityön prosessissa talteen saadun aineiston pohjalta muodostin yhdessä taiteellisten työryhmien kanssa kolmiosaisen Hospital Symphonies -teossarjan, joka koostuu sairaalatilaan toteutetusta Laulunpesästä (2015), konserttisaliin toteutetusta Hospital Symphonies-teoksesta (2018) sekä Sairaalasinfonia 3.0 (2019) -radioesseestä. Olen tutkinut yhdessä ääntelemisen vaikutuksia taiteellisin, laadullisin ja kyselytutkimuksen keinoin. Väitöskirjani sekä siihen sisältyvät kolme eettisesti herkkävireistä taiteellista osiota osoittavat, että tilanteissa, joissa sanallinen vuorovaikutus ei ole mahdollista, voidaan ihmisten välille luoda äänellisen ja aistimellisen virittäytymisen avulla mahdollisuus affektiivisesti latautuvaan sanattomaan kohtaamiseen. Äänellinen kohtaaminen synnytti voimakkaita interoseptiivisesti tuntuvia kokemuksia osallistujille ja kuulijoille, joiden varassa itsen, toisen ja ympäröivän maailman välinen kytkös elävöityi. Sanaton kohtaaminen vahvisti osallistujien toimijuutta ja osallisuutta, sekä laajensi kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen spektriä. Osallistujien ja kuulijoiden kehollisesti kokema resonanssitila vähensi jähmettyneisyyttä ja mahdollisti sellaisten eksistentiaalisten ja vuorovaikutuksellisten elossaolon tunteiden kokemisen, joita on vaikea saavuttaa muilla keinoilla. Haastavassa ympäristössä taiteilija-tutkijana toimiminen muodosti aistimellisen virittäytymisen taidon, jonka mahdollisuus avautui osallistujille ja kuulijoille. Aistimellisen virittäytymisen etiikka on keskeistä haavoittuvuutta huomioivan kohtaamisen mahdollistamisessa. Yhdessä äänteleminen säätelee yhteyttä itseen ja toiseen elävöittämällä osallistujien ja kuulijoiden omaa virittäytymisen taitoa, joka voi edistää osallistujien toipumista. Se saattaa olla hyödyllinen psykiatrisen hoidon kannalta tukemaan tilanteita, joissa kieleen pohjaava vuorovaikutus murtuu. Yhteisessä resonanssitilassa voidaan aistimellisella tasolla kokea yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä ilman ihmisten välisiä funktionaalisia rooleja, joka voi lisätä kokemusta sosiaalisesta tunnustetuksi tulemisesta ja ihmisarvosta. Luomalla olosuhteita affektiiviselle kanssakäymiselle, aistimellinen kokemus horjuttaa tavanomaisen vuorovaikutuksen rakenteitaja näyttää psykiatrisen toimintaympäristön uudessa valossa.