Projekteja vuodessa
Abstrakti
Tämän tutkimuksen tavoitteena on laskennallisesti selvittää, kuinka asuinkerrostalossa huonelämpötila ja jäähdytyksen tarve muuttuvat tulevaisuuden ilmastossa. Tutkimuksessa analysoitiin uusien ja 60- luvun asuinkerrostalojen lämpenemistä nykyisessä (TRY2020) ja tulevaisuuden ilmastossa (TRY2050). Lisäksi tutkittiin vuoden 2018 erityisen lämpimän hellekesän (HWS2018) ja siihen pohjautuvan ennustetun tulevaisuuden hellekesän (HWS2050) merkitystä asuinrakennuksien ylilämpenemiseen. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi olohuoneeseen asennetun jäähdyttävän ilmalämpöpumpun tehokkuutta ja energiankulutusta sekä nykyisissä että tulevaisuuden ilmasto-oloissa. Tulokset osoittavat, että uuden rakennuksen maksimilämpötila oli alhaisempi kuin vanhojen rakennuksien johtuen pienemmästä ikkuna-alasta ja paremmasta aurinkosuojauksesta. Nykyilmastossa uusien ja vanhojen rakennuksien maksimilämpötilat olivat noin 32 oC ja 35 oC. Sen sijaan keskimäärin kesäkaudella uuden rakennuksen lämpötila on korkeampi kuin vanhassa rakennuksessa. Hellekesän 2018 aikana tutkittujen rakennusten maksimilämpötilat nousivat jopa 35-38 oC:een. Tulevaisuuden ilmastossa (TRY2050 ja HWS2050) huonelämpötilat nousevat tästä vielä noin 1 oC:lla niin normaalikesän kuin hellekesän arvoihin nähden. Olohuoneeseen asennettu ilmalämpöpumppu on ainoa tutkittu ratkaisu, jolla voidaan pitää kaikkien huoneiden lämpötila alle 26-27 oC sekä nykyisessä että vuoden 2050 ennustetussa ilmastossa. Koneellinen jäähdytys lisää sähköenergian kulutusta tutkituissa kohteissa enimmillään vain 4 kWh/m2,a.
Alkuperäiskieli | Suomi |
---|---|
Otsikko | Rakennusfysiikka 2021 : uusimmat tutkimustulokset ja hyvät käytännön ratkaisut, 26.-28.10.2021, Tampere |
Toimittajat | Juha Vinha, Tuomas Raunima |
Kustantaja | Tampereen yliopisto |
Sivut | 407-412 |
Vuosikerta | 2 |
ISBN (elektroninen) | 978-952-03-2147-5 |
Tila | Julkaistu - 2021 |
OKM-julkaisutyyppi | D3 Artikkeli ammatillisessa konferenssijulkaisussa |
Tapahtuma | Rakennusfysiikka - Tampere, Suomi Kesto: 26 lokak. 2021 → 28 lokak. 2021 |
Seminar
Seminar | Rakennusfysiikka |
---|---|
Maa/Alue | Suomi |
Kaupunki | Tampere |
Ajanjakso | 26/10/2021 → 28/10/2021 |
-
FinEst Twins: FinEst Twins
Nieminen, M. (Vastuullinen tutkija)
01/12/2019 → 30/11/2026
Projekti: EU: Framework programmes funding
-
Surefit: SUSTAINABLE SOLUTIONS FOR AFFORDABLE RETROFIT OF DOMESTIC BUILDINGS
Kosonen, R. (Vastuullinen tutkija)
01/09/2020 → 31/08/2024
Projekti: EU: Framework programmes funding
-
Kuumuuden terveyshaitat muuttuvassa ilmastossa
Kosonen, R. (Vastuullinen tutkija), Chen, M. (Projektin jäsen), Jokisalo, J. (Projektin jäsen) & Velashjerdi Farahani, A. (Projektin jäsen)
01/01/2020 → 31/12/2023
Projekti: Academy of Finland: Other research funding