Harmaa taide : taiteen ja vanhuuden merkityssuhteita

Tutkimus kiinnittyy fenomenologiapohjaiseen taidekasvatuksen tutkimukseen. Tutkimuksessa tarkastellaan taiteen ja vanhuuden välisiä merkityssuhteita. Tarkastelu tapahtuu erilaisten osa-aineistojen ristivaloituksella. Tutkimusaineisto koostuu kuuden eläkkeelle jääneen ihmisen haastatteluista ja Matti Ijäksen, Jaana Partasen ja Katja Tukiaisen taideteoksista. Osa-aineistoja tarkastellaan erikseen sekä aineistojen välisenä vuoropuheluna. Aineiston tarkastelu vastaa kysymyksiin: i) millaisia merkityksiä ikäihmiset liittävät puheessaan taiteeseen ja ii) millaisia merkityksiä vanhuudesta rakentuu taiteessa. Tutkimuksen näkökulman ja rajauksen perusolettamukset ovat: vanheneminen ja taide tapahtuvat yksilölle. Yksilön ajattelu ja tekeminen yhdistyvät taiteessa aistiseksi kokonaisuudeksi, jossa on mahdollisuus sosiaaliseen ja eettiseen havahtumiseen. Taiteen ja vanhenemisen merkitykset, jotka muodostuvat kokemuksissa eivät ole kokonaan sanoin kuvattavissa. Tutkimuksessa nojataan Jacques Rancièren (2010; 2009; 2006), Hannah Arendtin (2002), Richard Sennettin (2009; 2004) ja Michel de Certeaun (1984) ajatteluun. Haastatteluaineistossa taiteesta puhuttiin sekä taideinstituution esteettisenä kokonaisuutena että elämään levittäytyneenä kokonaisasenteena. Taide tarjoaa haastatteluaineiston perusteella mahdollisuuden nähdyksi tulemiselle, vuorovaikutukselle ja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. Taidetta kuvattiin myös terapeuttiseksi ihmisenä kasvamisen mahdollisuudeksi. Taideaineisto toi esiin moninaisen vanhuuden, joka edellyttää taidekasvatuksen lähtökohdaksi moninaista käsitystä taiteesta, jossa yksilön tarpeet ja taustat huomioidaan tilannesidonnaisesti. Merkityksellisen taidesuhteen syntyminen edellyttää, että yksilöllä on tarjolla taiteen tekemisen paikkoja, joissa taidetta ei ole määritelty yksilön puolesta jonkin tietyn tavoitteen suuntaiseksi. Yksilön suhde taiteeseen ja yksilön taidekäsitykset ovat elämänmittaisia prosesseja. Tutkimus haastaa pohtimaan taidekasvatukselle asetettavia tavoitteita ja niiden rajoittavaa vaikutusta erilaisissa viitekehyksissä. Tutkimus on taidekasvatuksen näkökulmasta esitetty puheenvuoro ikääntymiskeskusteluun. Käytössä olevan koulutus- ja palvelujärjestelmän ikäsegmentoitunut lähestymistapa on vain yksi mahdollinen tapa järjestää yhteiset asiat. Monialainen tutkimus- ja kehitystyö voisi tuottaa uusia avauksia, joissa kategorisoiva ja institutionalisoiva yhteiskuntajärjestys asetettaisiin kyseenalaiseksi.