Abstrakti
Vertaisverkkoarkkitehtuurit poikkeavat perinteisistä, keskitettyihin palvelimiin pohjautu-vista arkkitehtuureista. Viimeisimmän vuosikymmenen aikana vertaisverkot ovat osoittautu-neet toimivaksi tavaksi toteuttaa palveluja. Tämä menestys on herättänyt kiinnostuksen standardoida vertaisverkkoyhteyskäytäntöjä ja -palveluita. Tärkein näistä aloitteista on P2PSIP (Peer-to-Peer Session Initiation Protocol). P2PSIP on joukko yhteyskäytäntöjä, joita standardoidaan IETF (Internet Engineering Task Force) -organisaatiossa. Tämä työ esittelee P2PSIP:n käyttämien teknologioiden ympärille rakennetun viitekehysarkkitehtuurin, joka mahdollistaa viestinnän hajautuksen. Teknologiat, joita työssä käytetään ovat RELOAD (REsource LOcation And Discovery), hajautetut tiivistetaulualgoritmit (DHT) ja ICE (Interactive Connectivity Establishment) -osoitteenmuuntajien läpäisymenetelmä.
Työssä esitetty viitekehys koostuu joukosta itsenäisiä komponentteja, joita voidaan käyttää joko yksitellen tai ryhmissä tukemaan erilaisten käyttötapausten tarpeita. Viitekehys on suunniteltu joustavaksi; se ei ole jäykkä yhtenäinen arkkitehtuuri eikä joukko toisistaan riippuvia komponentteja. Se ei myöskään ole yhtä tarkoitusta varten rakennettu ohjelmistoalusta jonka komponentit eivät voi toimia itsenäisesti ja jotka eivät ole korvattavissa. Viitekehys ja sen komponentit toteutettiin osana tätä työtä.
Tämä työ arvioi yllä mainitun viitekehyksen toteutuksen suorituskykyä käyttäen työn osana kehitettyjä prototyyppejä ja simulaattoria. Työ keskittyy arvioimaan DHT-algoritmien ylläpitorutiineja, ICE-menetelmää, viitekehyksen sovelluksille tarjoamien toimintojen suorituskykyä ja viitekehyksen toteutuksen suorituskykyä langattomissa verkoissa. Suorituskykyanalyysin pohjalta työ nostaa esille tekijöitä, jotka voivat muodostua pullonkauloiksi suorituskyvylle ja tunnistaa uusia hyödyllisiä ominaisuuksia. Työssä edellä mainitut pullonkaulat ratkaistaan ja uudet ominaisuudet lisätään suunnittelemalla uusia osia, jotka täydentävät viitekehyksen. Nämä uudet osat ovat hajautettujen tiivistetaulualgoritmien itseviritysmenetelmä, palveluiden hakumenetelmä, laitteiden välinen (M2M) hajautettu viestintämenetelmä ja istunnonaloitusviiveiden optimointimenetelmä.
Työn tulokset voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen. Näistä ensimmäinen on viitekehyksen tarjoamiin palveluihin ja toimintoihin liittyvien viiveiden arviointi ja optimointi. Toinen osa-alue on viitekehyksen käyttämän sovelluskerroksen verkkoalustan suorituskyvyn arviointi ja alustan laajentaminen. Kolmas osa-alue on uusien käyttötapausten kehittäminen. Työn lopputulos on viestinnän hajautuksen mahdollistava viitekehysarkkitehtuuri, joka on skaalautuva, muuttuviin olosuhteisiin sopeutuva, sovellusriippumaton, moduuleista koottu, alustaviin standardeihin pohjautuva ja omaa korkean suorituskyvyn.
Julkaisun otsikon käännös | Viestinnän hajautuksen mahdollistava viitekehysarkkitehtuuri |
---|---|
Alkuperäiskieli | Englanti |
Pätevyys | Tohtorintutkinto |
Myöntävä instituutio |
|
Valvoja/neuvonantaja |
|
Kustantaja | |
Painoksen ISBN | 978-952-60-5120-8 |
Sähköinen ISBN | 978-952-60-5121-5 |
Tila | Julkaistu - 2013 |
OKM-julkaisutyyppi | G5 Tohtorinväitöskirja (artikkeli) |