Eri syistä maahan muuttaneiden työllistyminen Suomessa

Hanna Pesola, Matti Sarvimäki, Tuomo Virkola

Tutkimustuotos: KirjaCommissioned report

Abstrakti

Selvitys tarkastelee eri syistä Suomeen muuttaneiden pärjäämistä työmarkkinoilla. Hyödynnämme Maahanmuuttoviraston tietoja oleskelulupapäätöksistä vuosilta 2011–2021 sekä Tilastokeskuksen laajoja rekisteriaineistoja. Työllisyysaste ja keskitulot vaihtelevat etenkin Suomessa asumisen alkuvaiheessa voimakkaasti eri syistä maahan saapuneiden välillä. Kansainvälisen suojelun, perhesiteen ja opiskelun perusteella saapuneiden sekä EU-kansalaisten työllisyys ja tulot ovat ensimmäisinä Suomessa asuttuina vuosina tyypillisesti matalia. Työluvalla tulleiden työllisyysaste ja työtulot ovat alkuvuosina puolestaan korkeat. Kymmenen vuoden jälkeen työluvalla saapuneiden ja EU-kansalaisten työllisyysaste on noin 80 %, perheen tai opiskelun perusteella saapuneiden noin 70 % ja kansainvälistä suojelua saavien noin 60 %. Ansiotuloissa on suuria eroja vielä kymmenen vuoden jälkeen.

Työluvalla tulleiden työllisyys ja tulot ovat ensimmäisinä vuosina korkeammat kuin samanikäisillä ja samaa sukupuolta olevilla suomalaistaustaisilla samana vuonna, mutta erot häviävät melko pian. Kansainvälisen suojelun sekä perheenyhdistämisen perusteella saapuneiden työtulot ovat aluksi alhaiset ja kymmenen vuoden jälkeenkin vain noin puolet suomalaistaustaisten tuloista. EU-kansalaisten ja opiskelun perusteella tulleiden keskitulot ovat reilut 80 % samanikäisten suomalaistaustaisten tuloista kymmenen vuoden jälkeen.
Julkaisun otsikon käännösEmployment of People Immigrating to Finland for Different Reasons
AlkuperäiskieliSuomi
KustantajaTyö- ja elinkeinoministeriö
Sivumäärä52
ISBN (elektroninen) 978-952-327-870-7
TilaJulkaistu - 4 maalisk. 2024
OKM-julkaisutyyppiD4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Siteeraa tätä