Art education in the post-digital era: Experiential construction of knowledge through creative coding

Tämän väitöskirjan keskeinen teema on postdigitaalisuuden myötä nousseet kysymykset digitaalisuudesta ja koodista. Erityisessä keskiössä ovat taidekasvatuksen rooli ja mahdollisuudet herättää kriittistä ymmärrystä digitaalisuuden asemasta ja rakenteista nyky-yhteiskunnassa. Tämä tutkimus esittää luovaa ohjelmointia taidekasvatuksellisena menetelmänä ymmärtää digitaalisuutta sekä saavuttaa siitä omakohtaista tietoa. Digitalisaatio muokkaa ja vaikuttaa sekä kulttuuriin, että laajemmin koko yhteiskuntaan. Digitaaliset teknologiat ovat läsnä arjessamme jopa niin paljon, että niistä kieltäytyminen voidaan nähdä kannanotoksi vaihtoehtoisten arvojen puolesta. Postdigitaalisuden käsite viittaa tilanteeseen jossa digitaalinen teknologia on monitahoisesti punoutunut sekä yhteiskunnan rakenteisiin, että jokapäiväiseen elämään. Postdigitaalisuuden esiin tuomat haasteet vaativat ymmärrystä näistä teknologioista ja niiden taustalla vaikuttavasta koodista. Tämän ymmärryksen puuttuminen vaikeuttaa osallistumista postdigitaalisen elämän rakentamiseen. Luovalla ohjelmoinnilla viitataan yleisesti ohjelmointiin, jossa ilmaisu on ohjelmoinnin funktiota tärkeämmässä asemassa. Tämä tutkimus laajentaa luovan ohjelmoinnin käsitettä taiteellisiin toimintoihin, joissa ohjelmointi toimii osana taiteen tekemistä, kuten esimerkiksi joissakin uuden median prosesseissa. Lisäksi luova ohjelmointi nähdään tässä tutkimuksessa taidekasvatuksellisesta näkökulmasta kokemuksellisena prosessina, joka sekä tuottaa että vaatii luovaa ja kriittistä ajattelua. Väitöskirjan ensisijaisina tutkimusmenetelminä ovat fenomenologinen, etnografinen sekä teoreettinen tutkimus. Tutkimuksen poikkitieteellisen luonteen vuoksi tutkimusmateriaali koostuu niin taiteen, taidekasvatuksen, filosofian, käsityökasvatuksen kuin teknologian kirjallisuudesta. Väitöskirjan etnografinen osa koostuu pääosin Käsityökoulu Robotissa tehdystä tutkimuksesta. Fenomenologinen menetelmä toimii väitöskirjan kaikenkattavana menetelmänä: se luo tutkimuksellisen viitekehyksen omaan luovan ohjelmoinnin opettamiseeni kuin myös sen käyttöön taiteessani. Väitöskirjani tuo esiin kolme tutkimustulosta, joilla on sekä teoreettisia että käytännöllisiä seuraamuksia. Ensimmäisenä on havainto siitä, että digitaalisen teknologian ymmärtäminen yleisesti, ja ohjelmoinnin opettaminen erityisesti, tulee ymmärtää nykyistä laajemmasta perspektiivistä käsin. Toinen tulos on huomio tarpeesta käsittää digitaalisuutta kokemuksellisesti ja kehollisesti. Käytän käsitettä digi-grasping, joka viittaa monitahoisten ja punoutuneiden digitaalisten prosessien laajempaan ymmärtämiseen. Kolmanneksi ehdotan väitöskirjassani, että luova ohjelmointi voi toimia hyödyllisenä menetelmänä taidekasvatuksessa ja auttaa digitaalisuuden kriittisessä ymmärtämisessä.