Hallitsematon tekijä? - Sosiaalisen median rooli kaupunkisuunnittelussa

Tutkimustuotos: Doctoral ThesisCollection of Articles

Abstrakti

Digitalisaation myötä sähköisen osallistumisen työkalut ovat vakiintumassa osaksi vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun käytäntöjä. Vaikka sosiaalinen media on osa monen kansalaisen arkipäivää, hakee se vielä paikkaansa suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa. Väitöskirjan tavoitteena on selventää sosiaalisen median roolia ja antia kaupunkisuunnittelussa sekä edistää toimivan sähköisen vuorovaikutuksen kehittymistä. Tässä tutkimuksessa sähköisen vuorovaikutuksen innovaatioita tutkittiin ja kehitettiin monimenetelmäisen toimintatutkimuksen keinoin yhdessä suomalaisessa kunnassa. Lisäksi kaupunkisuunnittelun parissa työskentelevien kokemuksia ja odotuksia sosiaalisen median käytöstä kartoitettiin laajalla kyselytutkimuksella ja asiantuntijatyöpajalla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu vuorovaikutteisen suunnittelun perinteelle. Tutkimuksessa sovelletaan laajennetun kaupunkisuunnittelun konseptia, joka liittää perinteiseen kaupunkisuunnitteluun kansalaisten itseorganisoituvan toiminnan ja arkielämän käytännöt. Lisäksi analysoinnissa sovelletaan suunnittelukulttuurin ja sähköisen osallistumisen kaksijakoisuuden malleja. Tutkimus tuottaa tulkinnan teknologiaorientoituneesta suunnittelukulttuurista, joka korostaa digitalisaation vaikutuksia kaupunkisuunnitteluun. Tutkimustulosten valossa sosiaaliselle medialle esitetään laajennetun kaupunkisuunnittelun konseptissa kolme erilaista roolia: osallistuvan suunnittelun viestinnän ja vuorovaikutuksen väline, kansalaisten itseorganisoitumisen alusta sekä arkielämän käytäntöjä heijastavan informaation lähde. Tulokset kuitenkin osoittavat, että vallitsevaan suunnittelukulttuuriimme sosiaalinen media on vaikeasti sovitettavissa erityisesti sen itseorganisoituvuuden ja hallitsemattomuuden vuoksi. Sosiaalisen median epäselvä ja ristiriitainen rooli ei selity ainoastaan kaupunkisuunnittelijoiden henkilökohtaisilla kokemuksilla ja asenteilla, vaan taustalla vaikuttavat myös paikalliset suunnittelukulttuurit sekä niihin liittyvät monet tiedostetut ja tiedostamattomat tekijät, kuten suomalaiselle kaupunkisuunnittelulle tyypillinen komprehensiivis-rationalistinen suunnitteluperinne. Tulevaisuuden älykkäälle kaupunkisuunnittelulle on ehdotettu lähtökohdaksi avointa tiedonrakentamista ja monensuuntaista sähköistä vuorovaikutusta, joka mahdollistaa myös alhaalta ylös ohjautuvan, sosiaalisen median tapaan itseorganisoituvan osallistumisen ja vaikuttamisen integroitumisen hallintojohtoiseen kaupunkisuunnitteluun. Jotta avoimen ja vuorovaikutteisen kansalaisyhteiskunnan voimavarat voisivat kanavoitua kaupunkisuunnitteluun, tämä tutkimus esittää, että sosiaalisen median eri roolit tulisi ottaa huomiooon niin paikallisten suunnittelukäytäntöjen kehittämisessä kuin suunnittelun tietojärjestelmien kehityksessä että maankäyttö- ja rakennuslain meneillään olevassa uudistamisessa.
Julkaisun otsikon käännösAn Uncontrollable Factor? The Role of Social Media in Urban Planning
AlkuperäiskieliSuomi
PätevyysTohtorintutkinto
Myöntävä instituutio
  • Aalto-yliopisto
Valvoja/neuvonantaja
  • Kyttä, Marketta, Vastuuprofessori
  • Staffans, Aija, Ohjaaja
Kustantaja
Painoksen ISBN978-952-64-0031-0
Sähköinen ISBN978-952-64-0032-7
TilaJulkaistu - 2020
OKM-julkaisutyyppiG5 Tohtorinväitöskirja (artikkeli)

Tutkimusalat

  • sähköinen osallistuminen
  • sosiaalinen media
  • kaupunkisuunnittelu
  • vuorovaikutteinen suunnittelu
  • suunnittelukulttuuri

Sormenjälki Sukella tutkimusaiheisiin 'Hallitsematon tekijä? - Sosiaalisen median rooli kaupunkisuunnittelussa'. Ne muodostavat yhdessä ainutlaatuisen sormenjäljen.

Siteeraa tätä