Aktiviteetteja vuodessa
Projektin yksityiskohdat
Tiivistelmä
Kestävää kaupungistumista maankäytön ohjauksen keinoin.
Konsortio auttaa tunnistamaan ja kehittämään vaikuttavia maankäyttöpoliittisia toimintatapoja hakien ratkaisuja seuraaviin kaupunkien ongelmiin: 1) asumisen saatavuuteen ja hintaan, 2) asuinalueiden eriytymiskehitykseen ja 3) kaupunkien hiilidioksidipäästöihin ja energiankulutukseen. Maankäyttöpolitiikka määritellään laajasti, ja hankkeessa tutkitaan niin perinteisempien hallinnolliseen päätöksentekoon pohjautuvien, kuin taloudellisten ohjauskeinojen (kannustimien) ja informaatio-ohjauksen vaikutuksia. Tutkimuksen keinoin tunnistetaan olemassa olevia ja kokonaan uusia keinoja, joilla kaupunkikehitystä voidaan tehokkaasti ohjata kestävämpään suuntaan huomioiden kaikki mainitut kolme ulottuvuutta ja niiden yhteisvaikutukset. Lisäksi konsortio tutkii ja kehittää näitä keinoja ja niiden käyttöönottoa kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen keskeisten toimijoiden kanssa. Myös tutkimuspohjaisia pitkän aikavälin skenaarioita käytetään yhteiskehittämisen välineinä.
Twitter: @SmartLandFI

Lyhytotsikko | STN SmartLandFI/ PI Ekroos |
---|---|
Tila | Päättynyt |
Todellinen alku/loppupvm | 01/06/2019 → 28/02/2023 |
Sormenjälki
Tutustu tutkimuksen aiheisiin, joita tämä projekti koskee. Nämä merkinnät luodaan taustalla olevien stipendien/apurahojen perusteella. Yhdessä ne muodostavat ainutlaatuisen sormenjäljen.
Aktiviteetit
-
Ympäristöministeriö / Ministry of the Environment (Ulkoinen yksikkö)
Ari Ekroos (Jäsen)
1 tammik. 2020 → …Aktiviteetti: Nimitetty yhteiskunnallinen asiantuntija- tai luottamustehtävä (julkinen/YK/EU)
-
Editan koulutus: Maankäyttösopimukset
Ari Ekroos (Puhuja)
5 syysk. 2019Aktiviteetti: Julkinen puhe ei-akateemiselle yleisölle
-
Ympäristöministeriö / Ministry of the Environment (Ulkoinen yksikkö)
Ari Ekroos (Puheenjohtaja)
1 syysk. 2019 → 31 jouluk. 2019Aktiviteetti: Nimitetty yhteiskunnallinen asiantuntija- tai luottamustehtävä (julkinen/YK/EU)