Massiivisten ja harvojen antenniryhmien signaalinkäsittely mm-aalto alueen langattomassa tietoliikenteessä

Projektin yksityiskohdat

Tiivistelmä

mm-aalto taajuusalueen käyttö tulee aiheuttamaan valtavia muutoksia 5G ja sen jälkeisissä langattomissa tiedonsiirtojärjestelmissä. Tulevaisuuden tietoliikennejärjestelmät ylittävät merkittävästi nykyisten järjestelmien suorituskykyrajat ja mahdollistavat tietoyhteiskuntaa mullistavia uusia sovelluksia esimerkiksi IoT-pohjaisissa laitteissa, M2M, itsestään ajavissa kulkuneuvoissa, sekä autojen (V2V) ja liikenteen infrastruktuurin välisessä tiedonsiirrossa. mm-aalto alueen käyttö mahdollistaa apertuuriltaan suurten antenniryhmien toteuttamisen pienessä tilassa, jonka vuoksi niitä voidaan käyttää päätelaitteissa ja tukiasemissa ja siten mahdollistaa yllä mainitut uudet sovellukset. Tämän hankkeen päätavoitteena on kehittää uusia signaalinkäsittelyn tekniikoita ja teoriaa mm-aalto alueen moniantenni tietoliikenteeseen sekä harvoille antenniryhmille. Hankkeessa on mahdollisuuksia merkittäviin läpimurtoihin harvojen antenniryhmien teknologian kehittämisessä mm-aalto taajuusalueelle.
LyhytotsikkoSparse array
TilaPäättynyt
Todellinen alku/loppupvm01/01/201931/12/2021

Yhteistyöpartnerit

Sormenjälki

Tutustu tutkimuksen aiheisiin, joita tämä projekti koskee. Nämä merkinnät luodaan taustalla olevien stipendien/apurahojen perusteella. Yhdessä ne muodostavat ainutlaatuisen sormenjäljen.