Smart Otaniemi - aloitteen tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa uudentyyppinen älykkään energian pilotointialue ja ekosysteemi Otaniemeen. Tavoitteena on pystyttää kansainvälisesti merkittävä alusta, jota voi käyttää Suomen älykkään energian ratkaisujen ja osaamisen showcase-tyyppiseen esittelyyn. Tavoitteena on yhdistää eri osa-alueiden (älykäs energia, rakennukset, liikenne, tietoliikenne) pilotteja ja näin mahdollistaa uudentyyppiset synergiat ja arvoketjut. Smart Otaniemi - alustaa voidaan hyödyntää sekä soveltavassa tutkimuksessa että kaupallisten tuotteiden ja konseptien testauksessa. Alusta mahdollistaa siis kehitysvaiheessa olevien ratkaisujen testaamisen ja pilotoinnin ja voi toimia kaupallisten vientituotteiden referenssikohteena.
Tavoitteena on, että Otaniemeen muodostuu "living lab" - tyyppinen pilotointialusta, jossa ratkaisuja päästään testaamaan ympäristössä, johon oikeat asiakkaat liittyvät. Smart Otaniemi keskittyy erityisesti datan hyödyntämiseen (energia, sää jne.) uudentyyppisissä sovelluksissa ja palveluissa ja pyrkimys on, että monitorointi ja ohjaus ovat alueella reaaliaikaista. Otaniemeen muodostuva innovaatioekosysteemi on jatkuvasti kehittyvä ja kaikille avoin. Tässä projektissa aloitetaan Smart Otaniemen toinen pilotointivaihe.
Lyhytotsikko | Smart_Otaniemi_2/T21201 |
---|
Akronyymi | Smart Otaniemi2 |
---|
Tila | Päättynyt |
---|
Todellinen alku/loppupvm | 01/03/2019 → 30/06/2021 |
---|
Vuonna 2015 YK:n jäsenvaltiot sopivat 17 maailmanlaajuisesta kestävän kehityksen tavoitteesta (Sustainable Development Goal, SDG) poistamaan köyhyyden, suojelemaan planeettaa ja takaamaan vaurauden kaikille. Tämä projekti edistää seuraavia kestävän kehityksen tavoitteita: