Projektin yksityiskohdat
Tiivistelmä
Suomi on asettunut tavoitteen hiilineutraliteetille 2035 mennessä. Pääkaupunkiseudun kaupungit aikovat edetä tätä nopeammalla aikataululla siten, että Helsinki on hiilineutraali jo vuonna 2035, Espoo ja Vantaa jo vuonna 2030. Kiertotalous on yksi tehokkaimmista menetelmistä vähentää CO2-päästöjä infrarakentamisessa nopealla aikataululla. Kiertotalous mahdollistaa myös kustannusten alentamisen. Co-creation hankkeen tavoitteena on luoda yhteistyöverkosto ja tutkimussuunnitelma uudelle kiertotalouspainotteiselle Co-Innovation-tutkimukselle. Jatkotutkimus keskittyy teknisten ratkaisujen kehittäminen uusiomateriaalien sujuvaan käyttöön maastossa koerakentamisen ja laitekehityksen kautta. Tutkimuksen taustalla on useita Aalto-yliopistossa tehtyjä uusiomateriaalitutkimuksia. Tavoitteena on myös tuotteistaa, tutkia, seurata ja raportoida jo jalostettujen materiaalien toimivuutta maastossa noin kahden vuoden seuranta-aikana erilaisissa koerakenteissa ja tehdä samalla eri rakenteiden kustannus- ja päästölaskennat. Tutkimuksen yhteistyöverkostoon kerätään osallistujia tilaajista (esim. kaupungit), suunnittelutoimistoista, urakoitsijoista, laitetoimittajista sekä uusiomateriaalien tuottajista. Koerakentamisessa testataan myös kehitettävien sekoitus- ja jalostuslaitteiden toimivuutta.
Akronyymi | Minerecy |
---|---|
Tila | Päättynyt |
Todellinen alku/loppupvm | 01/08/2020 → 31/01/2021 |