Suomalaistutkija sai merkittävän palkinnon – tutkii kivien putoamista kallioleikkauksissa

Lehdistö/media: Esiintyminen mediassa

Description

Aalto-yliopiston kalliotekniikan tutkija TkT Lauri Uotinen on saanut vuoden 2021 Young Rock Engineer Award -palkinnon tunnustuksena huippuosaamisesta kalliotekniikan alalla.

Uotinen tutkii kivien putoamisen arviointia muun muassa liikenneväylien kallioleikkauksissa, kallion rakojen mekaniikkaan ja kaivostoiminnan aiheuttamaa jännitystä kalliossa.

”Olemme kehittäneet uuden tutkimusmenetelmän, jonka avulla voidaan tehokkaasti määrittää sortumien ja kivien putoamisriskiä laajoilla alueilla. Menetelmää on testattu 300 kilometrin pituisella tieosuudella välillä Helsinki–Turku–Pori”, Uotinen kertoo tiedotteessa.

Aikajakso1 lokak. 2021

Osallistuminen mediassa

1

Osallistuminen mediassa

  • NimiSuomalaistutkija sai merkittävän palkinnon – tutkii kivien putoamista kallioleikkauksissa
    Tunnustuksen arvoNational
    Medianimi / kanavaTekniikka & Talous
    MediatyyppiWeb
    Maa/AlueSuomi
    Julkaisupäivämäärä01/10/2021
    Kuvausalto-yliopiston kalliotekniikan tutkija TkT Lauri Uotinen on saanut vuoden 2021 Young Rock Engineer Award -palkinnon tunnustuksena huippuosaamisesta kalliotekniikan alalla.

    Uotinen tutkii kivien putoamisen arviointia muun muassa liikenneväylien kallioleikkauksissa, kallion rakojen mekaniikkaan ja kaivostoiminnan aiheuttamaa jännitystä kalliossa.

    ”Olemme kehittäneet uuden tutkimusmenetelmän, jonka avulla voidaan tehokkaasti määrittää sortumien ja kivien putoamisriskiä laajoilla alueilla. Menetelmää on testattu 300 kilometrin pituisella tieosuudella välillä Helsinki–Turku–Pori”, Uotinen kertoo tiedotteessa.
    Tuottaja / kirjoittajaEeva Törmänen
    URL-osoitehttps://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/suomalaistutkija-sai-merkittavan-palkinnon-tutkii-kivien-putoamista-kallioleikkauksissa/bedb3906-f9ad-495d-9fbd-1b5448b63d0b
    HenkilötLauri Uotinen