"We are the revolution", after Joseph Beuys

Vuonna 2006 aloitin projektin, jonka tarkoituksena on kävellä kaikissa 1900 -luvun poliittisissa murhapaikoissa yhtä monta askelta, kuin kyseisellä paikalla tapahtuneessa tragediassa on kuollut ihmisiä. Aloitin edellisen vuosisadan käsittelemisen kävelemällä Itävalta-Unkarin arkkiherttua Frans Ferninadin ja hänen vaimonsa Sophie Chotekin murhapaikalla Sarajevossa ja lopetan sen kävelemällä Ground Zerolla New Yorkissa. Näiden kahden tapahtuman väliin mahtuu kymmeniä miljoonia askeleita. Näyttelyn työt ovat alku pitkälle, mahdottomalle projektille. Työn lähtökohtana on saksalaisen taiteilijan Joseph Beuysin (19211986) kuva "We Are the Revolution" (https://www.artfinder.com/story/art-of-the-day-2012-10-14/) vuodelta 1972. Kuvassa Beuys kävelee kohden kameraa kuin ilmoittaen, että me, kuvan katsojat, olemme vallankumous, mikäli liitymme hänen seuraansa. Beuys oli poliittinen taiteilija, jolle taide oli valuuttaa, joka voisi muuttaa yhteiskuntaa. Seuraan Beuysia ajatuksella, että jokainen vallankumoukseen osallistuva yksilö on osa suurempaa kokonaisuutta. Vallankumous saattaa muodostua yksilöistä kuten Beuysilla, mutta yksilö ei voi olla kokonainen vallankumous. Tarvitaan oikea tai näkökulmasta riippuen, väärä paikka ja aika, sekä muut osallistujat. Pohdin, kuinka yksilö suhteutuu suuriin kokonaisuuksiin; sotiin, tilastoihin ja vuosisatojen historiaan. We Are the Revolution", after Joseph Beuys kuvaa yksilöä vääjäämättömän yksinäisenä historian osana. Näyttely on kolmas osa sodan ja väkivallan estetiikkaa käsittelevää teoskokonaisuutta. Ensimmäinen osa, Sivustakatsojan henkilökohtaisia sotakertomuksia, on nähty mm. Mäntän Kuvataideviikoilla (2008) ja Galerie Jette Rudolfissa Berliinissä (2009) ja toinen osa, Tavanomaisia kaupunkeja tavanomaisina päivinä, esitettiin Helsingin taidemuseo Meilahdessa ja Hungarian Cultural Centerissä New Yorkissa (2009) Kokonaisuuden voi nähdä myös eräänlaisena kannanottona teollisen vallankumouksen synnyttämälle argumentoinnille ja maailmanmarkkinoiden retoriikalle, jossa määrällistyminen ja kaiken mitattavuus on pitävä perustelu faktan syntymälle. Kun tarkoilla askelmittareilla saadaan murhien lukumäärät selville, voidaan hyvällä omatunnolla kääntää selkä tapahtuneelle ja poistua paikalta. Kuitata tapahtuma faktaksi, unohtaa- ja kirjata se osaksi kollektiivista muistia.