This is Artistic Research

Research output: Artistic and non-textual formExhibitionSolo art productionpeer-review

Abstract

Historiaa ja omaa historiaa tarkastellen ja niistä nähtäviä yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia prosesseja ja rakenteita ruotien voi ymmärtää nykypäivää ja nähdä tästä tulevaan. Usein ymmärtäminen, jota taiteen tekeminen ja taiteellinen tutkimus tuottaa, ottaa tekijältään aikaa. Kestää aikansa ennen kuin ymmärtää, mitä on tekemässä, onko jopa ehkä väittämässä jotakin.

Jaana Kokon teoskokonaisuuden kuvat on kuvattu Tallinnassa, Virossa.

– Työskentelyni sai alkunsa, kun kävin läpi vanhoja negatiivejani ja löysin kuvia Tallinnan Kalasatamasta vuodelta 1999. Mustavalkoisissa valokuvissa esiintyy satamassa asunut nainen, ja näistä kuvista alkaa myös nähtävillä oleva elokuva Satama (29 min, 2013–2015). Arkiston läpikäymisen olennaisena piirteenä oli kiinnostus jatkaa työskentelyäni siitä taiteellisesta ja yhteiskunnallisesta kokemuksesta käsin, joka oli saanut minut aiemmin kuvaamaan. Jatkoin siis siitä, mihin tuolloin, neljätoista vuotta aiemmin, jäin, Kokko kertoo.

Aikaa uhmaava ja ymmärrystä kärttävä ovat taidetta määrittävät antitaloudelliset attribuutit. Tuotannon käsite saa erilaisen mittakaavan, kun taiteilijan teoksen aikaperspektiivi on vaikkapa elämänkestävä, eikä taivu nyky-yhteiskunnan tavoitteellisen tai tietoa tuottavan taiteen vaatimuksiin. Tämän käytännössä huomaa usein siinä, että taideteoksen nostattamia kysymyksiä voisi jatkaa usein eri variaatioin, haarauttaa eri teoksiksi, jotka tukevat toisiaan. Moninaisuuden produktio näyttäytyy ei-valmiina konseptina, vaan alati muuttuvana, ailahteluille alttiina olevana ja ehjyyttä pakenevana, rönsyjä kasvattavana.

Näyttelytilassa Kokko tarkastelee lisäksi esseetä, jonka on kirjoittanut feministifilosofi Iris Marion Young. Moneen kertaan luettua ja muistiinpanot näyttävää lukukokemusta voi tarkastella esimerkiksi siitä nousevien otsikoiden ja ilmausten yhteenlaskettuna summana tai käsiteavaruutena. Tämä on yksi vaihe luetun tekstin ymmärrykselle, sisäistämiselle ja muistamiselle.

Esillä oleva teoskokonaisuus on osa Jaana Kokon tekeillä olevaa väitöskirjaa ”Nykytaide maailmallisuuden tutkimisen muotona – Avauksia poliittisen ja yhteiskunnallisen ymmärtämiseen” Aalto-yliopiston taiteen laitokselle. Otsikko viittaa tutkimuksen lähtökohtaan, Hannah Arendtin ajatteluun poliittisesta tilasta. Teos on osa väitöskirjan teosrypästä, jossa Kokko tarkastelee poliittista tilaa feministisestä näkökulmasta käsin.
Translated title of the contributionThis is Artistic Research
Original languageFinnish
Place of PublicationRovaniemi
Publication statusPublished - 7 Dec 2015
MoE publication typeF1 Published independent work of art
EventTämä on Taiteellista Tutkimusta - Galleria Kopio, Rovaniemi, Finland
Duration: 8 Dec 20157 Jan 2016
https://www.ulapland.fi/FI/Uutiset/Uutisarkisto/2015?ln=oiz2ko5i&id=b30a5d25-dd37-48a5-a891-1342a2d32d6c

Fingerprint Dive into the research topics of 'This is Artistic Research'. Together they form a unique fingerprint.

Cite this