Abstract
Tutkimus kuvaa suomalaisen vapaapalokuntaliikkeen rakennushistoriaa ja sen synnyttämää arkkitehtuuria esimerkkinä suomalaisten kansanliikkeiden rakennusperinnöstä, jota tarkastellaan seurantalona tunnetun rakennustyypin alla. Vastauksia etsitään kolmeen kysymykseen: Miten vapaapalokuntien arkkitehtuuri ja rakennustyypit muotoutuivat? Mitä, minne ja miksi palokunnat rakensivat eri ajanjaksoina? Mikä on vapaapalokuntien vanhimman rakennusperinnön nykytila ja tulevaisuus?
Vapaapalokuntien rakentamia kokoushuoneistoja, kalustorakennuksia ja tanssipaviljonkeja kuvataan 1880-luvulta 1950-luvulle. Tarkasteltava ajanjakso käsittää vapaapalokuntien kehityksen vapaaehtoisuuteen perustuvasta kansanliikkeestä osaksi kunnallista palo- ja pelastustoimea. Vapaapalokuntien rakentamisen taustalta ovat 1800-luvun lopulla Suomessa laajaa kannatusta saaneet kansanliikkeet, joiden toimintaa yhdistävät monet kansansivistyksen ja kansalaistoiminnan muodot.
Vapaapalokuntien kokoushuoneiden arkkitehtuurin alkuvaiheet kiinnittyvät suomalaisten kaupunkien aiempiin juhlahuoneistoihin, kaivo- ja seurahuoneisiin. Kaupunkien vapaapalokunnantalojen arkkitehtuurin taustalla vaikuttavat 1800-luvun lopun arkkitehtuurin koulutuksen, suunnittelun ja julkaisujen klassismiin perustuvat mallit. Tutkimus tuo koulutettujen arkkitehtien ja rakennusmestarien rinnalle kansanrakentajia sekä rakennuspiirustuksen opin saaneita mestareita aikakauden rakennusten suunnittelijoina.
Palokuntaliikkeen ja yksittäisten palokuntien historiikit tuovat tutkimukseen kuvan rakennusten suunnitteluun ja rahoittamiseen osallistuneista tahoista ja henkilöistä. Palosammutuksen ympärille verkostoitui porvaristoa ja sivistyneistöä,. joiden johdolla 1890 - 1910-luvuilla rakennettiin suuria juhlasalillisia palokunnantaloja kaupunkeihin sekä maaseudun erilaisiin yhdyskuntiin. Itsenäisyyden ensi vuosikymmeninä vapaapalokuntien rakennushankkeet kytkeytyivät selvemmin kunnalliseen palo-ja pelastustoimintaan. Suuria seurantalomaisia rakennuksia rakennettiin 1930-luvulta lähtien yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa. Vapaapalokuntien itsenäisistä kalustorakennuksista vaatimattomine kokoustiloineen muodostui vapaapalokuntien sodanjälkeisten vuosikymmenien pääasiallinen rakennustyyppi.
Vapaapalokuntien vuosikymmeniä jatkunut rakennusperintö näyttäytyy paikallisuuden kuvana, joka on paikallisyhteisön ja siihen kuuluvien suunnittelijoiden tulkinta aikakauden arkkitehtuurista. Tätä rakennusperintöä tarkastellaan lopuksi osana seurantalojen rakennusperinnön suojelua ja siihen liittyviä rajauksia.
Vapaapalokuntien rakentamia kokoushuoneistoja, kalustorakennuksia ja tanssipaviljonkeja kuvataan 1880-luvulta 1950-luvulle. Tarkasteltava ajanjakso käsittää vapaapalokuntien kehityksen vapaaehtoisuuteen perustuvasta kansanliikkeestä osaksi kunnallista palo- ja pelastustoimea. Vapaapalokuntien rakentamisen taustalta ovat 1800-luvun lopulla Suomessa laajaa kannatusta saaneet kansanliikkeet, joiden toimintaa yhdistävät monet kansansivistyksen ja kansalaistoiminnan muodot.
Vapaapalokuntien kokoushuoneiden arkkitehtuurin alkuvaiheet kiinnittyvät suomalaisten kaupunkien aiempiin juhlahuoneistoihin, kaivo- ja seurahuoneisiin. Kaupunkien vapaapalokunnantalojen arkkitehtuurin taustalla vaikuttavat 1800-luvun lopun arkkitehtuurin koulutuksen, suunnittelun ja julkaisujen klassismiin perustuvat mallit. Tutkimus tuo koulutettujen arkkitehtien ja rakennusmestarien rinnalle kansanrakentajia sekä rakennuspiirustuksen opin saaneita mestareita aikakauden rakennusten suunnittelijoina.
Palokuntaliikkeen ja yksittäisten palokuntien historiikit tuovat tutkimukseen kuvan rakennusten suunnitteluun ja rahoittamiseen osallistuneista tahoista ja henkilöistä. Palosammutuksen ympärille verkostoitui porvaristoa ja sivistyneistöä,. joiden johdolla 1890 - 1910-luvuilla rakennettiin suuria juhlasalillisia palokunnantaloja kaupunkeihin sekä maaseudun erilaisiin yhdyskuntiin. Itsenäisyyden ensi vuosikymmeninä vapaapalokuntien rakennushankkeet kytkeytyivät selvemmin kunnalliseen palo-ja pelastustoimintaan. Suuria seurantalomaisia rakennuksia rakennettiin 1930-luvulta lähtien yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa. Vapaapalokuntien itsenäisistä kalustorakennuksista vaatimattomine kokoustiloineen muodostui vapaapalokuntien sodanjälkeisten vuosikymmenien pääasiallinen rakennustyyppi.
Vapaapalokuntien vuosikymmeniä jatkunut rakennusperintö näyttäytyy paikallisuuden kuvana, joka on paikallisyhteisön ja siihen kuuluvien suunnittelijoiden tulkinta aikakauden arkkitehtuurista. Tätä rakennusperintöä tarkastellaan lopuksi osana seurantalojen rakennusperinnön suojelua ja siihen liittyviä rajauksia.
| Original language | Finnish |
|---|---|
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | Aalto University |
| Number of pages | 192 |
| Edition | 2. korjattu painos |
| ISBN (Electronic) | 978-952-60-8298-1 |
| Publication status | Published - 2018 |
| MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
| Name | Aalto-yliopiston julkaisusarja TAIDE + MUOTOILU + ARKKITEHTUURI |
|---|---|
| Publisher | Aalto University |
| No. | 6 |
| Volume | 2018 |
| ISSN (Electronic) | 1799-4845 |