Abstract
Henkirikoksen uhrina kuolee Suomessa vuosittain noin sata ihmistä. Jokaista uhria jää suremaan omaisia, sukulaisia ja ystäviä. Valtaosa jää surunsa kanssa yksin ilman tarvitsemiaan tukipalveluja. Tämä voi pitkittää suremisen alkua useilla vuosilla. Yhtenä trauman purkukeinona käytetään restoratiivista dialogia (ReDi). Menettelyssä omaisella on mahdollisuus kohdata väkivaltarikoksen tekijä – silmästä silmään. Dokumentissa seurataan kolmen henkirikoksen tekijän ja omaisen pyrkimystä toipua traumaattisesta tapahtumasta.
Silmästä silmään -elokuva haluaa lisätä kansalaisten ja päättäjien vaikuttamismahdollisuuksia tuen lisäämiseksi heille, joiden surua aika ei paranna. Yhdessä Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset Ry:n kanssa elokuva pyrkii kiinnittämään huomiota omaisten heikkoon asemaan.
Elokuva saa ensi-iltansa DocPoint Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla tammikuun lopussa 2020. (DOGGARIKLUBI, Dokumenttikilta)

Translated title of the contribution | Eye to eye |
---|---|
Original language | Finnish |
Publisher | John Webster : J.W. Documentaries Oy |
Publication status | Published - 2020 |
MoE publication type | F2 Partial implementation of a work of art or performance |
Field of art
- Film