Kabinettikartastoista koko kansan kartoiksi: Suomen aluetta kuvaavien viranomaiskartastojen kehitys ja muuttuvat yhteiskunnalliset merkitykset vuosina 1776–1960

Väitöskirjani käsittelee kartan ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta. Kohdistan tutkimukseni neljään institutionaaliseen Suomen aluetta kuvaavaan kartastoon aikaikkunassa 1776–1960.Tarkasteluuni valitsin kartastot, joiden avulla voin selvittää kartoituksen ja kartografisen tekniikan kehitystä maassamme noin 200 vuoden ajalta ja samalla tarkastella sitä, kuinka kartan ja yhteiskunnan välinen vuorovaikutus on tuona ajanjaksona muuttunut. Käyttämäni tutkimusmenetelmä on dekonstruktiivinen analyysi, sillä se sopii mielestäni erittäin hyvin yhteiskunnan ja kartan sekä näiden välisen vuorovaikutuksen historian avaamiseen. Ensimmäinen tutkimuskohteeni on 1776 aloitettu Suomen rekognosointikartoitus, Etelä- ja Keski-Suomea useassa eri mittakaavoissa kuvannut sotilaskartasto. Toiseksi tutkimuskohteekseni valitsin1846 aloitetun, siviilihallinnon ja yhteiskunnan tarpeisiin suunnitellun Suomen 1:400 000-mittakaavaisen yleiskarttahankkeen. Kolmantena tutkimuskohteenani oli Suomen oma 1:20 000-mittakaavainen, topografinen erikoiskartta, jonka tuotanto alkoi 1919. Tämä kartta oli erinomainen tekninen pohja sotien jälkeen 1947 alkaneelle peruskarttatyölle, jonka otin neljänneksi tutkimusaiheekseni.Nämä mainitsemani neljä kartastoa muodostavat, erilaisuuksistaan huolimatta, toisiinsa liittyvän karttasarjan, joka mahdollistaa kartografisen tekniikan kehittymisen ja kartan sekä yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen eri muotojen tutkimisen noin 200 vuoden ajanjaksolla. Työni tuloksissa esitän havaintoni tutkimieni neljän institutionaalisen kartaston kartoitus- ja kartografisen tekniikan kehityskulusta sekä kartan ja yhteiskunnan välisestä kaksisuuntaisesta vuorovaikutuksesta. Osoitan selvästi, että kartografisen tekniikan kehittyminen mahdollisti karttasisällön monipuolistumisen sekä kartan eri käyttömuotojen laajentumisen. Samalla kartan ja yhteiskunnan välinen vuorovaikutus lisääntyi ja monipuolistui. Erityisesti yleiskartan kohdalla osoitan kuinka voimakkaasti kartta reagoi kartografian keinoin yhteiskunnan muutoksiin Venäjän sortokausien aikana. Yhteenvetona totean, että tarkastelujakson aikana sotajoukkoja johtaneelle kenraalille valmistettu kartta muotoutui asteittain kaikelle kansalle tarkoitetuksi henkilökohtaiseksi kartaksi. Keskustelujaksossa syvennän institutionaalisen kartantuotannon osa-aluetta muun muassa kartantuotannon ongelmakohtiin sekä esittelen eri kartastojen kohdalla niihin voimakkaasti vaikuttaneet avainhenkilöt. Käsittelen myös valitsemieni kartoitusten sotilaallista merkitystä ja karttojen sotilaskäytön radikaalia muutosta tarkastelemani aikaikkunan puitteissa. Kartta-analyysiniosoittavat, että jokaisella tutkimallani kartastolla on vahva sidos länsieurooppalaiseen karttaperheeseen, topografisella erikoiskartalla ja peruskartalla erityisesti Saksaan. Tutkimukseni osoitti myös suomalaisen kartografian historiassa kohteita, joiden tutkimusta olisi syytä jatkaa.