Projects per year
Abstract
Tutkimuksessa tehtiin laskennallisia tarkasteluja helleaaltojen vaikutuksista sisälämpötilaan sekä kenttämittauksia ja virtaussimulointeja ilmanvaihdon mitoituksen merkityksestä hengitystieinfektioiden torjunnassa. Lisäksi arvioitiin korkeiden lämpötilojen terveyshaittoja sekä influenssaviruksen terveysvaikutuksien ja koronapandemian merkitystä Suomen ylikuolleisuuteen.
Passiivisilla auringonsuojaratkaisuilla ja ilmanvaihdon tehostuksella voidaan vähentää rakennusten ylilämpenemistä, mutta ne eivät yksistään riitä torjumaan sitä. Helleaalloista aiheutuu Suomessa vuosittain keskimäärin noin 110 ennenaikaista kuolemaa ja 170 sairaalahoitojaksoa, ja tulevaisuudessa haitat voivat moninkertaistua. Asuntojen ylilämpenemisen torjuntatoimien avulla on mahdollista ehkäistä merkittävä osuus vakavista terveyshaitoista.
Nykyiset ilmavirrat ovat opetustiloissa ja kuntosalissa riittäviä hengitysinfektioriskin hallintaan. Avotoimistossa noin 20 %:a pienempi henkilömäärä voidaan nähdä järkevänä ratkaisuna epidemiatilanteessa. Hengitystieinfektiot ovat yleisin lyhyiden työstä poissaolojen syy Suomessa ja ne aiheuttavat sekä työnantajille että yhteiskunnalle kustannuksia sairauspoissaoloina, lisääntyneinä terveydenhuollon menoina ja suurentuneena kuolleisuutena.

Original language | Finnish |
---|---|
Publisher | Valtioneuvoston kanslia |
Number of pages | 187 |
ISBN (Electronic) | 978-952-383-007-3 |
Publication status | Published - 2023 |
MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
Name | Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja |
---|---|
No. | 56 |
Volume | 2023 |
ISSN (Electronic) | 2342-6799 |
Keywords
- tutkimus
- tutkimustoiminta
- ilmastonmuutokset
- sisälämpötila
- helleaalto
- hengitystieinfektio
- ilmanvaihto
- terveysriskit
Projects
- 1 Finished
-
VN TEAS ILMIRA: Ilmanvaihtojärjestelmien mitoituksen joustavuus rakennuksen ylilämpenemistä ja aerosolilevitteisiä infektiotauteja vastaan
Kosonen, R. (Principal investigator), Kilpeläinen, S. (Project Member), Velashjerdi Farahani, A. (Project Member), Jokisalo, J. (Project Member), Lestinen, S. (Project Member) & Ejaz, F. (Project Member)
01/04/2022 → 30/06/2023
Project: Other external funding: Other government funding
Press/Media
-
Tuore tutkimus: Ilmalämpöpumpuilla voitaisiin ehkäistä kuolemia
23/10/2023
1 item of Media coverage
Press/Media: Media appearance
-
Tutkimus: Ilmalämpöpumpuilla voitaisiin ehkäistä kuolemia
22/10/2023
1 item of Media coverage
Press/Media: Media appearance
-
Helteellä jäähdytys ja flunssakautena ilmanvaihto suojelevat terveyttä
20/10/2023
1 item of Media coverage
Press/Media: Media appearance