Digibarometri 2020: Kyberturvan tilannekuva Suomessa

Juri Mattila, Mika Pajarinen, Timo Seppälä, Jyrki Ali-Yrkkö

Research output: Book/ReportCommissioned report

Abstract

Vuosina 2014–2019 julkaistut digibarometrit ovat kertoneet kansakunnan digitaalisen asennon sekä siinä tapahtuneet muutokset, myös suhteessa muihin maihin. Näin on jälleen tänäkin vuonna. Perinteisen digibarometrin tulokset ja havainnot löytyvät julkaisun alun tiivistelmästä ja liitteestä 3. Jo kolmatta kertaa muu osuus Digibarometri-julkaisusta rakentuu yhden pääteeman ympärille. Tänä vuonna teemaksi on valittu kyberturva ja tulevaisuuden digitaalinen luottamus.

Aiempien digibarometrien perusteella tiedämme, että heräämisensä jälkeen Suomi kiri itsensä vertailun kärkisijoille. Vuoden 2020 tuloksista on kuitenkin havaittavissa, että digitalisaation vaikutukset Suomalaisiin yrityksiin ovat jäämässä verrokkimaiden yrityksistä jälkeen.

Suomessa ollaan ottamassa vahvaa etukenoa ja investoimassa kvanttilaskentaan liittyvien kyberuhkien torjumiseen. Kvanttilaskennan laajempi
soveltaminen vaatii toteutuakseen uuden salausalgoritmiikan ja standardoinnin. Toistaiseksi kvanttilaskentaan liittyvien salausalgoritmiikan ja sen eri teknologioiden osaaminen ovat maailmalla harvojen käsissä. Investoinnit tänään uusien salausalgoritmien ja kvanttiteknologioiden kehittämiseen mahdollistavat Suomelle vahvan roolin tulevaisuuden teknologioiden soveltajana. Kvanttilaskennan ja siihen liittyvien kyberuhkien kehittyminen tulisikin nostaa yrityksissä ja julkisella sektorilla nopeasti strategiseen tason seurantaan erityisesti Suomen huoltovarmuuteen liittyvillä kriittisillä teollisuudenaloilla.
Original languageFinnish
PublisherElinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Number of pages80
ISBN (Electronic)978-951-628-726-6
Publication statusPublished - 11 Jun 2020
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameDigibarometri
PublisherElinkeinoelämän valtuuskunta
Volume2020
ISSN (Electronic)2489-7159

Cite this