Silent solutions for clean and efficient power generation

Project: Business Finland: Other research funding

Details

Description

Melu, värähtelyt ja tärinä (NVH) vähentävät elinympäristömme viihtyvyyttä merkittävästi. Uusiutuvaan energiaan perustuvissa järjestelmissä hajautetun tuotannon osuus lisääntyy, mikä tuo NVH-lähteet entistä lähemmäksi elinympäristöjämme. Näiden haittatekijöiden vähentämiseen on kiinnitettävä nykyistä tuntuvasti enemmän huomiota. Hajautetun kestävän energiantuotannon tulee täyttää myös melulle, värähtelyille ja tärinälle asetetut elinympäristövaatimukset. SILENTENGINE-projektissa ratkaistaan juuri meluun, värähtelyyn ja tärinään liittyviä ongelmia, mikä on ratkaisevan tärkeää energiaklusterimme menestyksen varmistamiseksi. Hanke luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia energiateollisuudellemme varmistamalla kestävään energiaan perustuvien ratkaisujen kokonaisvaltaisen osaamisen.
Hankkeessa keskitytään melun, värähtelyjen ja tärinän minimointiin. Hankkeen tavoitteena on osoittaa keinot, joiden avulla hybridivoimalan tuottamia NVH-haittoja vähennetään 50 %. Keinot sisältävät melun- ja värähtelynhallintaratkaisuja sekä uusia energiateknologioita monialaisesti tehokkuudesta ja päästöttömyydestä tinkimättä.
Projektille on asetettu seuraavat tavoitteet:
O1. Määritetään tiedon puutteet NVH-mekanismeissa ja korjataan ne.
O2. Selvitetään NVH-haittojen vähentämisen vaatimukset energiamarkkinalle.
O3. Luodaan ja integroidaan NVH-suuntautunut mallipohjainen suunnittelumenetelmä.
O4. Suunnitellaan modulaarisia komponenttipohjaisia ratkaisuja ja ohjaustoimintoja, jotka vähentävät NVH-haittoja ja edistävät yritysten kilpailukykyä ja kustannustehokkuutta.
O5. Kehitetään järjestelmätason NVH-vaimennusmenetelmiä ja luodaan koordinoituja ohjaustoimintoja.
Hankkeeseen osallistuu kolme suomalaista yliopistoa (Vaasan yliopisto, Aalto-yliopisto, Åbo Akademi). Ne toimivat yhteistyössä ERI-moottoritutkimuskonsortiossa (Energy Research Initiative). Hankkeessa liitetään yhteen energia-alan toimijat tavoitteiden saavuttamiseksi.
Short titleSILENTENGINE
AcronymSILENTENGINE
StatusActive
Effective start/end date01/10/201931/07/2020

Research units

Project participants

ID: 36929050