GlobaMa: Globaalien markkinapaikkojen rakenne, logiikka ja johtamismenetelmät

Project Details

Description

Globaalit markkinapaikat tutkimusprojektin tavoitteena on lisätä ymmärrystä digitaalisten markkinapaikkojen ja niiden ympärille rakentuvien ekosysteemien rakenteesta, toimintalogiikasta ja johtamismenetelmistä. Tutkimusprojektissa tarkastellaan johtavia ja voimakkaasti kasvaneita markkinapaikkoja eri markkina-alueilla (Japani, USA ja Eurooppa) pääasiassa laadullisin menetelmin. Tutkimusprojektin keskeisenä päämääränä onkin yhtäältä tunnistaa digitaalisiin markkinapaikkoihin liittyviä kaupallisia mahdollisuuksia niin paikallisesti Suomessa kuin kansainvälisesti eri markkina-alueilla ja toisaalta löytää käytännön tason ratkaisuja ja toimintamalleja, joiden avulla suomalaiset kaupan toimijat voivat kehittää ja hyödyntää näitä markkinapaikkoja omassa liiketoiminnassaan. Projektin tuottama tieto ja osaaminen palvelevat kaupan alan yritysten ohella tavarantoimittajia ja muita kaupan arvoketjuun kiinnittyviä kumppaneita, kuten logistiikkayrityksiä ja tietojärjestelmätoimittajia. Tutkimusprojekti toteutetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla ja hanketta rahoittavat Tekesin lisäksi Kesko, Posti, Unilever ja Solteq.
Short titleTekes/GlobaMa
StatusFinished
Effective start/end date01/01/201630/06/2020

Research Output

Digitalization in retailing: multi-sided platforms as drivers of industry transformation

Hänninen, M., Smedlund, A. & Mitronen, L., Apr 2018, In : Baltic Journal of Management. 13, 2, p. 152-168

Research output: Contribution to journalArticleScientificpeer-review

Open Access
File
  • 20 Citations (Scopus)
    2434 Downloads (Pure)

    Activities

    • 1 Conference presentation

    COLLOQUIUM ON EUROPEAN RESEARCH IN RETAILING

    Mikko Hänninen (Invited speaker)

    3 Jun 2016

    Activity: Talk or presentation typesConference presentation

    File