DigiTwin

Project Details

Description

Aalto-yliopisto on systemaattisesti fokusoinut ja kehittänyt teollisen internetin valmiuksiaan ja tutkii parhaillaan digitaalisen murroksen luomia mahdollisuuksia. Äskettäin yliopiston teollisen internetin kampukselle (AIIC) lahjoitettiin moderni siltanosturi sisältäen lukuisia siihen liittyviä digitaalisia järjestelmiä. Tässä projektissa toteutetaan AIIC nosturilahjoituksen tutkimuskäyttöönotto ja käynnistetään konkreettisesti suomalaista teollisuutta hyödyttävä tutkimus. Paras hyöty on todettu saavutettavan, kun nosturin digitaalinen kaksonen kytketään osaksi tuotteen konfigurointia, suunnittelua ja elinkaaren hallintaa. Projektissa määritellään ja otetaan käyttöön nosturin digitaalinen kaksonen sekä tutkitaan sen mahdollistamia uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja vaikutuksia koneensuunnittelun metodiikkaan. Tutkimusalustana on siltanosturi, mutta digitaalisen kaksosen tuomat mahdollisuudet ovat hyödynnettävissä myös muissa teollisuustuotteissa. Tutkimustulokset viedään suoraan kumppaniyritysten käyttöön, jonka lisäksi myös muut suomalaiset yritykset voivat käyttää kehitettyjä ratkaisuita omissa toiminnoissaan. Tutkimushanke tukee suomalaista teollisuutta laajassa mittakaavassa ja toimeenpanee digitaalisen murroksen potentiaalia. Tutkimushanke tukee samassa aihepiirissä tehtävää kumppaniyritysten kehitystyötä.
Short titleDigiTwin
AcronymDigiTwin
StatusFinished
Effective start/end date01/01/201830/06/2020
  • Data Link for the Creation of Digital Twins

    Ala-Laurinaho, R., Autiosalo, J., Nikander, A., Mattila, J. & Tammi, K., 2020, In: IEEE Access. 8, p. 228675-228684 10 p.

    Research output: Contribution to journalArticleScientificpeer-review

    Open Access
    File
    18 Downloads (Pure)
  • Digital Metrology for the Internet of Things

    Mustapää, T., Autiosalo, J., Nikander, P., Siegel, J. E. & Viitala, R., 17 Jun 2020, GIoTS 2020 - Global Internet of Things Summit, Proceedings. IEEE, 6 p. 9119603

    Research output: Chapter in Book/Report/Conference proceedingConference contributionScientificpeer-review

    Open Access
    File
    3 Citations (Scopus)
    96 Downloads (Pure)
  • GraphQL Interface for OPC UA

    Hietala, J., Ala-Laurinaho, R., Autiosalo, J. & Laaki, H., 10 Jun 2020, Proceedings - 2020 IEEE Conference on Industrial Cyberphysical Systems, ICPS 2020. IEEE, p. 149-155 7 p. 9274754. (Proceedings - 2020 IEEE Conference on Industrial Cyberphysical Systems, ICPS 2020).

    Research output: Chapter in Book/Report/Conference proceedingConference contributionScientificpeer-review

    Open Access
    File
    1 Citation (Scopus)
    63 Downloads (Pure)